Vastustan

Voi olla yllätys jollekulle, mutta kirjoitanpa silti: Vastustan huippu-urheilua. Vastustan huippu-urheilua, koska siinä helvetin ja taivaan välillä on vain pieni niksahdus. Niksahdus tapahtuu siinä kohdassa, jossa himo menestyä kasvaa niin suureksi, että tehdään mitä vaan huipputuloksen saavuttamiseksi.

Yksi mahdollisuus niksahtaa helvetin puolelle on doping. Kun tulos ei tule omin voimin, niin kemialliset aineet viimeistelevät sen. Ymmärrän Kari-Pekka Kyröä, joka näin vuosien jälkeen haluaa jauhaa Suomen maastohiihdon sotkuja. Siinä sotkussa on varmasti paljon sellaisia urheiluihmisiä, jotka ovat päässeet omasta vastuuosuudestaan kuin koira veräjästä. Mielestäni Kyrö on oikeassa siinä mielessä, että jokainen näistä niksahtaneista saisi kantaa oman vastuunsa. Nyt se vastuu ja tuomio on sidottu vain muutaman harteille. Ymmärrän, että harmittaa.

Toinen niksahdusmahdollisuus on harjoittelu. Himo menestyä ajaa harjoittelemaan niin kovasti, että keho ei kestä. Urheilulajissa menestyminen vaatii lajiharjoittelua hyvin paljon, ja usein yhden lajin harjoittelussa joudutaan kuormittamaaan jotakin kehon kohtaa niin paljon, että se ei kestä. Harjoittelu on tehtävä siis erittäin viisaasti. Supermiehiä ja -naisia ei ole olemassa. Mitä iloa on ennätyksistä ja mestaruuksista, kun selkä, jalka, tms. kehonosa on rikki? Ihmisellä on oikeasti vain yksi selkä, kaksi jalkaa, kaksi kättä ja yksi pää. Niin, kyllähän varaosia nykyään saa kehoonkin - korvan voi kasvattaa vaikka olkapäähän tai silmän niskaan, jos haluaa...

Liikunnan ilo kunniaan. Himo urheiluun, mutta ei himo menestymiseen. Nuorelle on hyvä raja maajoukkueeseen joutuminen: silloin viimeistään uudet lajit rinnalle, ettei vaan niksahdeta kuluttavaan yksipuolisuuteen. Doping-niksahdukseen ovat myös penkkiurheilijat syypäitä: onhan niin hienoa ja jännittävää seurata, kun omana maan edustajat todella lähtevät "samalta viivalta" muiden kanssa. Menestymisen himo vaivaa siis yhtä lailla penkkiurheilijaa kuin aktiiviurheilijaakin.

Kannatan elämäntapa- ja elämysurheilua. Voipi olla, että onnellisimmiksi jäävätkin ne urheilijat, jotka eivät huipputuloksia saavuta, vaikka harjoittelevatkin.