Hyvä päivä

Tästäpä muodostuikin hyvä päivä, Berliinin maratonin päivä. Tosin en minä maratonia ole juossut ja on syytä kysyä, tulenko koskaan juoksemaankaan, tällä polvella. Polven tutkimus on sikäli kesken, että ortopedin mukaan polven magneettikuvaus on välttämätön, ja sitä nyt odottelen. Vastaanotolla tutkimuksessa selvisi vain se, että polvi on löysempi kuin toinen. Magneettikuva sitten paljastaa, onko siinä kierukkavamma vai ei. Kierukkavamma on sikäli mahdollinen, että polvi on lukkiutunut aikanaan kerran.

Aamulla kävin nuorimmaisen (16v.) kanssa uimassa. Kiva, että tyttö lähti pitkästä aikaa minun kanssani. Uin 5x200m 45s palautuksella ja 2x500m minuutin palautuksella, 2km yhteensä. Uinnin jälkeen kuopus halusi tapansa mukaan laittaa ruokaa, pastaa, lihapullia ja salaattia. "Äiti pois keittiöstä" kuului komento. Kyllä se minulle sopi. Näin saa äitikin nauttia palkkaa vaivoistaan, kun on pitkät vuodet säännöllisesti ruokaa perhelle laittanut... (Raatanut oikein... mutta kyllähän se kannatti! Tosin osuutensa on varmaan silläkin asialla, että tuo tyttö aikoo isona kokiksi.)

Illansuussa viimeistelin hyvän treenipäivän kävelemällä 2h sauvakävelyä. Lenkki tuntui vievän viimeisetkin voimat, mutta ei muuta kuin kuopuksen leipomaa sämpylää poskeen ja kohta illalla nukkumaan. Voisiko hyvästä päivästä alkaa myös hyvä viikko?

Ryhmä- ja yksityistunteja

Tämänpäiväinen liikunta-annos oli sillisalaatti: spinningtunti, hölkkä ulkona purulla 30min, Fever-tanssi 50min. Spinning oli tietysti ryhmätunti, ja niin piti Feverinkin olla, mutta muita ei ollut ilmoittautunut kuin minä! Sain sitten yksityistunnin ohjaajan kanssa. Tällainen yksityistunti oli ihan ok, koska olin ensimmäistä kertaa tällä mainitulla discotanssityyppisellä tunnilla. Siinähän sitten askeleita hiottiin. Teki hyvää sellaiset lantion pyöritykset ja keinuttelut, hartioiden ravistelusta puhumattakaan...

Oppiiko spinningissä ajamaan? Ainakin oppii ajamisen liikeradan sekä nopeassa että hitaammassa tempossa, pyöritystä voi myös harjoittaa. Vastuksen, tempon ja ajoasennon vaihtelu antaa erilaisia ärsykkeitä lihaksille ja hermostolle. Käsiin ja hartioihin voi kiinnittää huomiota - tavoitteena oikea asento ja rentous. Se on ainakin minulle se osa kropassa, joka turhaan jännittyy ajaessa. Spinningissä ei myöskään tarvitse pelätä ja varoa liikennettä eikä tien kuoppia. Siinäpä hyviä asioita spinningin puolesta. Usein tuntuu, ettei yksi tunti kerrallaan riitä.

Lepoa ja pohdintaa

Viikko on mennyt ensin sauvakävelyn, eilen saliharjoituksen ja tänään uinnin tekniikkaharjoituksen merkeissä. Kevyesti siis. Turha on huhkiakaan, koska flunssasta toipuminen vie aikansa, ja koska oikeastaanhan on menossa ns. ylimeno- tai lepokausi, miten sitä haluaa nimittääkään. Hyvin sellainen kausi sopii myös aikuisurheilijalle kilpailujen jälkeen. Olisi hyvä, jos kohtapuoliin jaksaisi aikuisurheilijakin aloittaa uuden harjoittelukauden ohjelman mukaan. Ja olisi hyvä, jos ohjelma olisi viisaasti rakennettu. Pohdintaa siis.

Olen ostanut uuden pyöräilykypärän ja sen myötä saatoin heittää vanhan pois. Olihan sillä jo ikääkin, yli kymmenen vuotta. Mikähän on pyöräilykypärän normaali käyttöikä turvaominaisuuksien kannalta? Iskuja siihen ei ollut tullut.

Flunssafilosofi

Täytyy tunnustaa, että syksy herkistää. Syksy on luonnon lepotila, osittain myös sen kuolema. Voi olla luonnollista, että se herättää joissakin ihmisissä sisäänpäin kääntymisen, käpertymisen, pohdiskelun. Taidan olla niitä ihmisiä.

Etelä-Saimaa esitteli ja arvosteli tänään päivyrissään Jari Tervon uusimman kirjan Troikka, WSOY 2008. En ole kiinnostunut historiasta kovinkaan syvällisesti, mutta elämän pohdiskelu innostaa silloin tällöin. Tervon kirjan esittelyssä pysäytti ajatus: "Kuolema on suuri demokraatti. Sen järjestämiin vaaleihin osallistuvat kaikki. Äänestysprosentti on sata. Kukaan ei jää kotiin nukkumaan." Tämän kun tunnustaa, joutuu pian myös pohtimaan kysymystä elämästä. Mitä on elämä?

Biologisesti elämään kuuluu syntyminen, suvun jatkaminen ja kuoleminen. Elämän perusenergia löytyy suvun jatkamisen lähistöltä. Kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen, lisääntyminen, jälkeläisten hengissä pitäminen yksilön aikuistumiseen saakka. Kun on tuon suorittanut, on tehnyt tarpeeksi. Itsekin olen ihan pyörryksissä, kun olen nyt kolmen lapsen täysi-ikäistymisen kynnyksellä. Ei se pyörrytys haittaa - kyllä he selviytyvät, vaikka äitiä vähän pyörryttäisikin! Mutta miten se 20 vuotta kului niin äkkiä?

Entisaikaan aikuinen kohtasi kuolemansa vielä tuon biologisen tehtävän ollessa kesken. Harvat saivat nauttia pitkästä elämästä tai jopa vanhuudesta. Nykyelämä on toisenlaista. Ei tarvitse ponnistella pysyäkseen hengissä vaan elämässä on muitakin maaleja. Samainen lehti, Etelä-Saimaa, kirjoitti myös Isä Mitron ajatuksia tällä viikolla: "Elämä on viime kädessä oman itsemme etsimistä, löytämistä ja työstämistä. Tämän oivaltaminen on valtavan tärkeätä." http://www.esaimaa.fi/page.php?page_id=7&news_id=200815860216
Meillä on mahdollisuus valita, mitä teemme. Urheilijalle tämä merkitsee tällä hetkellä esimerkiksi sitä kiinnostavaa kysymystä, minkä maalin pyrin saavuttamaan seuraavaksi, eli mihin kisoihin osallistun ensi vuonna? Jotkut haasteet voivat olla jopa hengenvaarallisia ja silti ne kuuluvat oikeutettuina tähän itsen etsimiseen ja työstämiseen. Olen ollut vaikuttunut siitä, että niissä kahdessa triathlonkisassa joihin olen osallistunut, on ollut sukeltaja mukana varmistamassa minun ja muiden kilpailijoiden hengen uintiosuudella. Tämä on tietysti yhtä luonnollista kuin muukin ensiapuhenkilöstö urheilukisoissa, mutta tottumattoman se herättää. Ottamani haaste on ollut suuri.

Jari Tervon kirjassa päähenkilö Rossi "alkaa tuntea aitoa veljeyttä muihin ihmisiin vasta sillä hetkellä kun hän tajuaa, että kuolema on tosiasia". Kuolemako opettaa ihmisyyttä? Tämä ei ole uusi asia, että kenen tahansa matka voi katketa millä hetkellä hyvänsä, mutta sen ymmärtäminen ja huomioon ottaminen arkielämässä voisi olla mullistavaa. Jokainen kohtaaminen voi olla viimeinen. Mitä se merkitsee tutun tai rakkaan ihmisen kohtaamisessa? Mitä se merkitsee vieraan ihmisen kohtaamisessa? Vain veli on veli, mutta veljeyttä voi kokea kenen kanssa tahansa, myös ilman sukulaisuutta tai muita siteitä.

Kokemukseni mukaan...

Niinhän tässä sitten kävi, että flunssa iski minuunkin. Ei kovin pahasti, mutta kuitenkin niin, että on varmaan viisainta jättää huominen Lassen hölkkä (10km) väliin. Vielä tietysti (!) uskon ihmeparantumisiin, ja pohdin voisinko kuitenkin osallistua, vaikka kokemukseni mukaan sellaiseen ei kannata urheilijan toivoaan perustaa... Yleensä flunssa on flunssa.

Sää on harmaa. Maanantaina 22.9. on syyspäivän tasaus, eli pimeys valtaa vähitellen luonnon. Valtaako se myös mielen? Jo kahtena aamuna olen nostanut kirkasvalolampun pöydälle ja painanut katkaisijaa. Kaikki eivät usko valon virkistävään ja piristävään vaikutukseen, mutta kokemukseni mukaan siinä on tehoa. Ensimmäiset kokemukseni kirkasvalosta sain kymmenisen vuotta sitten silloisella työpaikallani, jossa työntekijöillä oli yhteinen kirkasvalolamppu. Huomasin, että minuun valolla oli positiivisia vaikutuksia, virkistyin, enkä saanut mitään ikäviä sivuvaikutuksia kuten päänsärkyä. Havaitsin myös, että järkevintä oli nauttia valosta aamupäivällä - iltapäivällä saatu valo valvotti liikaa illalla. Tämän kokemuksen saatuani ostin itselleni kirkasvalolampun, jota olen käyttänyt aamuisin monta vuotta syys-lokakuusta helmikuuhun saakka. Nautin valosta noin 30minuuttia aamupalan ja sanomalehden lukemisen yhteydessä. Mitenhän valoisaksi mieleni tulisi, jos antaisin sen vaikuttaa ohjeiden suosittelemat 2h?

Pöpökammo

Kävin tänään BodyPumpissa ja spinningissä. Pump ok. Spinnigissä jouduin ottamaan nopeasti viimeisen vapaan paikan, kun vaihtoaikataulu oli tiukka. Tunnin kuluessa muutaman kirosanan kirvoitti mieleen vieressä ajava mies, joka oli ihan selvässä flunssassa! Rätti kävi nenällä ja yskä kuulosti kumealta - ei terveydenhoitoalan koulutusta tarvita flunssan huomaamiseen. Että otti päähän. Olen ollut todella iloinen, kun olen säilynyt terveenä jo viisi työviikkoa, nimittäin minun ammatissani pöpöt liikkuvat ja ovat aina tarjolla!! Toinen yhtä järkevä löytyi pukuhuoneesta: nainen samasta spinnigistä kertoi kaverilleen nenäliina kourassa, että lähtipä vaan kokeilemaan, paheneeko vai paraneeko... Kuulemma paheni. Voihan...

Kun flunssan tasoa haluaa kokeilla, sen voi tehdä ihan itsekseen jollakin lenkkipolulla tai omassa kodissaan, eikä tarvitse salille lähteä toisia tartuttamaan. Minun huumorintajuni ei riitä enää tuollaiseen tietoiseen levittämiseen. Tosikko oon.

Karmea totuus uinnista

Nuorten kirjasarjaan "Karmea totuus" voisi liittää uuden kirjan nimeltä "Karmea totuus (liisan) uinnista"... Onneksi "Maailman lyhyimmät kirjat" -sarjaan se ei sentään kuulu...

Tänään en mennyt juoksemaan ennen uintia, mutta suurisuisena ihmisenä innostuin höpöttämään uimahallin kassatädin kanssa uimisesta. Kerroin, että olen oppinut jotenkuten vapaauinnin ja hänpä puolestaan innostui suosittelemaan uimaseuran tekniikkakurssia, joka oli juuri kohta alkamassa. No, heti oli otettava tilaisuudesta vaari ja muutaman valmentajan kanssa vaihdetun sanasen jälkeen olin jo valmis osallistumaan yhteiseen harjoitteluun. Altaassa harjoittelimme käsivetoja eri tavoin, mutta siinä vaiheessa, kun pullarit laitettiin jalkoihin alkoi totuus täysin paljastua. Räpiköin altaan mitan juuri ja juuri uiden. Kroppa tahtoi venkuilla puolelta toiselle ja varsinkin oikean puolen liikkeet hukkantuivat täysin. Aina, kun lähdin uudelleen suorittamaan altaan ylitystä kävi sama juttu. Totuus oli se, että uinnissani eivät kädet toimi, ainakaan tehokkaasti. Lohtua sain siitä, että potkupuoli on kunnossa. Erikoista tässä on se, että kesäkuussa, kun löysin vaparin edes alkajaisiksi, ongelma oli enemmänkin jaloissa. Silloin jalat vajosivat pohjaan - nyt kuulemma etupuoli vajoaa...

Harjoitusta siis, valmentajan valvovan silmän alla.

Viikonloppua pääkaupunkiseudulla

Tyttärien kanssa katseltiin illalla puolen miljoonan tähden syttymistä Töölönlahden taivaalle. Miljoona tähteä oli luvattu ja myös mahdollista nähdä, mutta tyttärille riitti puolikas ja urheilijaäidinkin piti päästä nukkumaan ajoissa, joten lähdimme pois tapahtuman (=ilotulituksen SM-kisat) vielä jatkuessa. Räjähteitä paloi todella paljon ja savun määrän saattoi kuvitella - onneksi tuuli vei sen meistä toiseen suuntaan.

Nukkumaan piti päästä ajoissa, koska tänään on kisa, kilpakävelykisa, pitkästä aikaa. Matka ei ole pitkä, vain 3000m radalla. Kisafiilis ei ole kovin korkealla: harjoitellut en ole juurikaan, polvi oikenee, jos oikenee, ja vatsa on ollut sekaisin koko viikon jonkun pienen taudin takia... Pojan startti on mielenkiintoisempi kuin äidin, varsinkin kun pojan takareisi on antanut yllättäviä oireita menneellä viikolla. Saa nähdä, mitä tapahtuu, vai tapahtuuko ylipäätään mitään, edes starttia.

Sunnuntaina saatan vilkaista jostakin näkövinkkelistä Tour de Helsinkiä, http://www.tourdehelsinki.fi/, pääkaupunkiseudun ympäriajoa. Siellä olisi ollut "mahdollisuus todellisen pyöräilykunnon testaamiseen", mutta minun todellisen pyöräilykunnon tietää ilman testiäkin: 140km olisi liikaa. Tänään sää näyttää hyvältä, mutta huomisesta ei vielä tiedä. Toivon pyöräilijöille kaunista säätä pääkaupunkiseudun katsastamiseen!

Onnenpotkua hakemassa

Voittaminen on useimmiten mukavaa. Joskus voittaminen perustuu pelkkään onneen, kuten tänään, jolloin yritin hakea yhdenlaista voittoa pelkällä onnella. Osallistuin paikallisen tanssikoulun ilmaiseen tutustumisiltaan, jossa arvottiin kaksi Vip-korttia, jolla olisi oikeutettu ilmaisiin kursseihin koko syksyn ajaksi. Onni ei kuitenkaan potkaissut arvonnassa.

Lähdin liikkeelle sen Vip-kortin takia. Tunnen tanssikoulun systeemit entuudestaan, niin että tietoa siitä en tarvinnut. Tänään lähdettiin alkeista ja vaatimustaso oli matala. Keveydestä ja helppoudesta huolimatta tanssitunnista tuli hyvä mieli - useimmitenhan liikkuminen ja myös ihmisten kanssa oleminen tuo hyvän mielen! Tanssi toimi myös kevyenä palautteluna eiliselle päivälle, jolloin tein kaksi harjoitusta: pitkän matalasykkeisen pk-lenkin (2h) ja toisen lenkin, myös pk-sykkeillä, mutta juosten, 10km. Tätä juoksukymppiä ajatellessani huomaankin, että uusien tossujen ostaminen viikko sitten olikin todellinen onnenpotku! Uudet tossut + lihaskuntoliikkeet + venytykset - onni voi potkaista arvaamatta vaikka uusissa tossuissa!!