Väsymystä ja kevennystä

Kolmisen viikkoa tuli treenattua kohtuullisen tehokkaasti. Tällä viikolla olen yrittänyt ottaa kevyemmin. Mutta väsyttää. Väsymys on myös henkistä. Lankean jopa toivomaan, että tulisin sairaaksi, jotta olisi pakko ja mahdollisuus levätä kokonaisvaltaisesti! Ei töitä, ei harjoitusta. Tiedän kuitenkin, että en oikeasti halua sairastua, koska palautuminen taudista kestää aina niin kauan. Mutta jostakin tämä tällainen toive silti kertoo...

Osittain tilanne johtuu siitä, että olen harjoitellut eri tavalla kuin aikaisemmin. Tiedän, että nyt pitäisi taas lähteä perus-perus-sauvalenkille ja niin edelleen ja niin edelleen. Mutta kun ei kiinnosta eikä jaksa pätkääkään. Olen kävellyt yksinäni pimeässä ulkona jo kahdenkymmenen vuoden tarpeiksi eteenpäin... Entäpä jos lopettaisin kestävyysurheilun kokonaan?

Totta kai harjoittelua on kevennettävä. Muutamat kisatkin ovat tulossa: uintia, kilpakävelyä ja juoksua. Olen keventänyt myös ruokavaliota, ja pudottanutkin jo muutaman kilon siitä joulukuun turvotuksesta. Sikäli tuntuu hyvältä. Noita kisoja kyllä odotan, enkä halua sairastua niiden takia. Ehkä tämä alakulokin väistyy...

Mielenkiintoinen minuutti

Perheenjäsenten sairauden ja yhteensattumien vuoksi en voinut käyttää hyväkseni minulle tarjottua maitohappotestimahdollisuutta (kilpakävelyssä) tänään. No, jäljelle jäi mahdollisuus mielenkiintoisen minuutin kokemiseen ihan täällä kotikaupungissa Lappeenrannassa. Vuorossa oli ensimmäinen startti uintikisassa, jonne sitten viime hetkellä ilmoittauduin. Lajina oli 50m vapaauinti.

Päätöksen osallistumisesta olin tehnyt perjantaina, ja silloin alkoi jännitys. Nukuin tosi huonosti. Heräsin myös liian aikaisin. Aamupäivällä olin ihan horkassa ja luulin jo, että olen tulossa kipeäksi. Melkein peruin kilpailun. Lähdin kuitenkin hallille ja siitähän asiat alkoivat sitten luistamaan. Verryttely tuntui hyvältä. Hallissa odottaessa ei enää jännittänytkään.

Mielenkiintoinen minuutti oli nopeasti ohitse. Piti keskittyä moneen asiaan varsinaisen uinnin lisäksi, enkä osannut uida kovaa. Ensin startti ja hyppy veteen, jonka jälkeen mietin, ovatko lasit paikallaan vai eivät. Olivat paikallaan. Uintia - liian hitaasti. Sitten piti jo ajatella tulevaa käännöstä. Happea, voltti, ponnistus, liuku. Onnistui. Uintia - ja nyt kovemmin! Altaan reunalle, loppuun asti. Siinä se. 42,54. Sekuntia siis.

Muita startteja ei ollut tarjolla mastersuimareille. Mutta hyvä näinkin. Onneksi en perunut.

Kilpailun jälkeen shoppailin ja ostin uikkarin, uimahatun ja uudet uimalasit - kilpauimareille tarkoitettua tavaraa. Kuulin myös eräältä uimarin huoltajalta, että uimari tarvitsee kilpailussa kuivan uimapuvun jokaista starttia odottaessa. Se on järkevää. Muuten on vilustumisen mahdollisuus. Hmm... kuinkahan monta uikkaria olisi pitänyt ostaa?

Seura tekee kaltaisekseen

Tänään minun oli tarkoitus ottaa kevyesti, että en vaan rasitu... Suunnittelin, että torstain mattoharjoituksessa kilpakävelen matalalla sykkeellä lyhyen verryttelyn, ja siinä se. Tällainen keski-ikäinen rouvashenkilö voi vaikka rasittua liian kovista treeneistä, nimittäin!

No, niinhän se alkoi. Pystysen Paavon kanssa juoksumatolla torstaiseen tapaan. (Matto on muuten sellainen iso testimatto, jossa mahtuu treenaamaan kaksi henkilöä samaan aikaan.) Olemme harjoitelleet yhdessä välillä säännöllisesti ja välillä epäsäännöllisesti usean vuoden aikana. Paavohan on olympiamaratoonari, vuodelta 1964 Tokiosta (20. sija), ja Bostonin maratonilla hän on saavuttanut 2. ja 4. sijan. Nykyisin Paaavo ns. jäähdyttelee: harrastaa ja kilpailee lajeissa, joihin tämänhetkinen kehon kunto sopii, kuten suunnistus, hiihtosuunnistus, juoksu ( ei maraton), kilpakävely... Tänään uutena tuomisena oli MM-mestaruus hiihtosuunnistuksessa sarjassa M75. Lausuin onnittelut.

Aloitin siis Paavon kanssa tämänpäiväisen 'kevyen harjoituksen' kilpakävelemällä 20min kevyttä. Suunnittelin, että lopetan oman osuuteni, kun Paavo nostaa vauhtia seuraavalle 20 minuuttiselle, enkä ainakaan aikonut jatkaa sitä viimeistä 20min, jolloin vauhti olisi vielä kovempi. Kilpakävely ei oikein tuntunut hyvältä tänään - en ole venytellyt enkä tehnyt selkää huoltavia liikkeitä tällä viikolla. Jostakin syystä en lopettanut kuitenkaan ensimmäisen jakson jälkeen, vaan jatkoin harjoitusta juoksemalla. Tämän osuuden hölkkäsin matalammalla vk-sykkeellä, ja koko 20min yhteen menoon. Aijai, kun sujui hyvin! Sitten, kun nostimme vielä vauhtia, jatkoin 4x4min/1', josta tulee siis yhteensä se viimeinen 20 minuuttia. Sykkeet olivat vielä vk-tasolla. Tuntui vahvalta.

Seura teki kaltaisekseen - Paavo on nimittäin kova treenaamaan. Minäkään en luovuttanut, vaan tein sen harjoituksen. Ja vielä pääasiassa juoksemalla, joka tuntui hyvältä! Polvikaan ei vaivannut, enkä ole edes rasittunut. Olen tosi tyytyväinen.

PS: Tämä minun harjoitteluni ei nyt pysy kyllä minkään näköisissä raameissa, kuten huomaatte! Aina vaan teen sitä, mikä tuntuu hyvältä ja kivalta, ja roiskin ja revittelen miten vaan sattuu... En pysy suunnitelmissa enkä ohjelmissa. No, tulokset ovat sitten mitä ovat, mutta sentäänhän olen innostunut...

Terveysintoilua II

Maitopullo mukaan sullo.
Syöpä juusto, kasvaa luusto.
Munavoita syödä koita,
kaali vasta ruoka nasta.

Valo armaan auringon
terveyden lähde on.
Jos ei kalanmaksa maista
seuraa kiusaa monenlaista.

Viinimarjat, mansikat
appelsiinit, sitruunat.
Terveyttä edistää,
niistä vitamiini tää.

Muistaako joku toinen näitä runoja (vuodelta yksi ja kaksi...)? Niin valistettiin lapsia 60-70 -lukujen vaihteessa. Niitä taisi olla vielä pari lisää.

Terveysintoilua

liisa-terveysintoilija puolestaan iloitsee hyvästä hemoglobiibiarvosta 135, joka on saatu aikaan ilman kiellettyjä aineita ja menetelmiä sekä ilman rautatabletteja! Ilmeisesti taikasana ja ravintoaine oli B-vitamiini, ja liekö vielä tarkemmin B12 sen koodi, koska sen nauttimista olen lisännyt aikaisempaan nähden. Uskomaton arvo minulle - ja vielä keskellä talvea!

Kolesterolit ja sokerikin olivat todella kohdallaan verikokeessa. Kun soitin tuloksia, hoitaja kysyi, miksi nämä kokeet oli otettu, ja pikkuisen takeltelin yrittäessäni keksiä hyvän syyn. Mutta oikeasti hyvä syy oli tuo Hb, jonka sanoinkin - olin ihan varma, että arvo on taas matalalla ja olin jo päivän pari sitten aloittanut rautakuurin, jonka nyt kyllä lopetan.

Ennustusta

liisa-ennustajaeukko sanoo, että tästä viikosta tulee uimaviikko, tai sitten flunssaviikko! Flunssaa on tarjolla kotona ja töissä, mutta en ota sitä vastaan vapaaehtoisesti vaan taistelen vastaan kaikin järkevin keinoin. Ja jos en sairastu, käyn joka päivä uimassa ja uimatreenissä. Aamuisin poljen vähän pyörää. Virta vie!

Kävelykisa

Käydä kiepsautin eilen Kuopiossa pojan kanssa kävelykisassa, 3000m. Suoritus oli hyvä sikäli, että kävelytekniikassa ei ollut huomautettavaa ja tulos oli muutaman sekunnin parempi kuin viime vuonna tähän samaan aikaan - käytännössä siis sama. Olo oli vahva - olisin ehkä voinut mennä vauhdikkaammin, jos vain olisin uskaltanut. Pidin poikkeuksellisesti sykemittaria päällä koko ajan, koska halusin tietää syketiedot. Sykkeenkin puolesta olisin voinut mennä vähän kovempaa, tai sitten olisin jaksanut jatkaa tuota vauhtia pitemmänkin kisan. Hyvä niin, pitemmät matkathan tässä on tavoitteena...

Kävelytekniikan onnistumisen takasi parin viikon tehovenyttelyt. Selkä ja jalat, mutta varsinkin se selkä, oli oivallisen hyvässä kunnossa. Ajomatkatkaan kisan molemmin puolin eivät tuntuneet pahoilta. Joskus ajaminen vammauttaa vähemmän tai enemmän. Pahin oli silloin, kun ajoin Lappeenrannasta Ouluun (en samana päivänä), kilpakävelin 20km kisaa ja parin tunnin jälkeen ajoin takaisin Lappeenrantaan. Silloin sain sellaisen alaselkä-lonkka-takareisitulehduksen, että paraneminen kesti vuoden! Miksi silloin en tajunnut hypätä altaaseen ja aloittanut uintia??

Nyt olen ottanut käyttöön myös meillä olevan vanhan lainassa olevan kuntopyörän. Sillä ajelen kodin lämmössä ja valossa (ulkona kylmässä liukastelun sijaan) hyvin matasykkeistä pk-harjoitusta. Tänään kävin myös uimassa. Lasitkin pysyivät jo paikallaan altaaseen hypätessä!

Sykekäyrää

Tänään asensin uudestaan koneelle vanhan, jo pitkään palvelleen sykemittarini tietokoneohjelmiston. Ryhdyn käyttämään sen raportointimahdollisuuksia, vaikka pidän myös vanhanaikaista käsinkirjoitettua päiväkirjaa. Tietokoneohjelma näyttää kivasti sykekäyrät ja tekee hyvät yhteenvedot nopeasti ja vaivatta. Kun - jos - saan jonkun oikein kauniin käppyrän aikaiseksi, laitan sen nettiin kaikkien ihailtavaksi...

Hyppy altaaseen

Eilen harjoittelin ensimmäistä kertaa hyppyä altaaseen, tarkoitan sellaista hyppyä, joka pitää osata kilpailustartissa. Ja valmentaja sanoi, että hyvältä näyttää, kyllä me sinusta Mastersuimari saadaan. Minä olin tyytyväinen. Hyppy lähti kulkemaan siis ihan hyvin - mitä nyt vähän lasit menivät vinksalleen, mutta sehän on säätöasia. Lasit kunnolla paikalleen ja pää oikeaan kulmaan. Onhan selvää, että uimarin pitää päästä ensin altaaseen ennen kuin voi suorittaa itse uinnin!

Ennen hyppyharjoitusta tein treeniä. Silloin en ollut yhtä tyytyväinen, koska vaparissa kädet vaan tahtovat kulkea sitkeästi pikkuisen väärää rataa. Jalat eivät ole ongelma, mutta kädet ovat. Pitää harjoitella.

Järkeä mukaan

Nyt olen havahtunut siihen tosiasiaan, että tähän touhuun on otettava järkeä mukaan, muuten ei seuraa ainakaan hyvää. Synkkä syksy on selvitty ja voin unohtaa paniikinomaisen 'pinnalla pyristelyn'... (Tarkoitan pelkoa, selviänkö syksyn synkkyydestä henkisessä mielessä!) Todennäköisesti olin uinut itseni hapoille marras-joulukuussa, ja hiihdot yms. harjoitukset eivät palauttaneet tarpeeksi. Lepoakaan ei ollut riittävästi, koska leposyke huiteli aivan liian korkealla.

No, tilanne on jo korjautumassa. Leposyke on laskenut. Minun on muistettava biologiset tosiasiat ja oma historiani: peruskuntoni ei ole mikään erityisen hyvä. Sitä on kehitettävä ja pidettävä yllä jatkuvasti. Nyt pitää tarkistuttaa rauta-arvot, jotta näen, miten paljon tapahtui laskua joulukuun aikana. Maitohappotestiin kun taas pääsisi kilpakävelyryhmän kanssa, niin happotilannekin selviäisi varmasti, ei ainoastaan tuntumalla. Tosin kilpakävelyhapot ja sykkeet eivät pidä paikkaansa uidessa, olen sitä mieltä.

Tänään oli järkeä mukana matolla, kun etenin 10km kilpakävelyä, 4km juoksua ja 1km:n kävelyä.

Maakuntaviestissä

Hiihdin 1,7km Etelä-Karjalan maakuntaviestikisan harrastesarjassa. Hyvin ei mennyt, mutta ei ollut mitään syytäkään mennä kovin hyvin. Sain vielä voitelun viimeistelyapua joukkueemme jäseneltä. Uunin teräsharjalla, tietenkin keittiövälineitä lisää! Voisin hankkia sellaisen itsellenikin nailonharjan lisäksi.

Jännitin vähän kilpailua pakkassäässä, noin -2 astetta. Sikäli jännitin, että olen astmaatikko. En ihan saavuttanut kilpailusykettäni, pieni varovaisuus oli jäänyt takaraivoon. Hiihdin varman päälle. Huonosti siis meni, mutta voisin vaikka yrittää parantaa!

Hiihtoon valmistautumista

Päivän urheiluteko: Tämän päivän urheiluteko on epäilemättä ollut suksien voitelu. Ei kovin hienolta kuullosta mutta se voi nousta arvoon arvaamattomaan huomenna. Sattuipa niin kinkkisesti että nuorempi seuran naisurheilija on sairastunut, ja minut laitetaan sitten triathlonseuran maakuntaviestin osuutta hiihtämään. Onneksi matka on vain 1,7km tai sen sellaista - toivottavasti eivät ole huijanneet minua.

Välineet: Jo kymmenisen vuotta hyvin palvelleet kilpaluistelusukset pääsevät siis vihdoinkin ensimmäisiin kisoihin, siksi suoritin voitelunkin erityisellä huolellisuudella. Vanha silitysrauta on levittänyt luistovoidetta moninkertaisesti hintansa edestä. Miksihän ihmiset valittavat, ettei heillä ole voitelurautaa? Silitysrauta käyttöön, eikä enää tarvitse narista. Jos haluaa silittää vielä vaatteitakin, voi hyvällä omallatunnolla ostaa hienomman vaatteita varten. Sikli löytyi, mutta harjan olen jossakin ihmeen siivousvimmassa piilottanut liian hyvin. "Uuden" harjan nappasin siis keittiöstä: juuresharja sopii ihan hyvin suksien harjaamiseen. Mitenhän näin perinteisesti miehiseen puuhaan voi käyttää näin hyvin perinteisesti naisten askareiden työvälineitä?

Muistoja: Itse olen kilpaillut hiihtämällä viimeksi - ööö - noin 36 vuotta sitten. LionsClub järjesti Pikkukoskella (Helsingissä) hiihtokilpailut. Luntakin oli, ainakin niinä kahtena vuonna, kun osallistuin. Ensimmäisenä vuonna voitin oman sarjani ja sain palkinnoksi lusikan. Seuraavana vuonna eksyin reitiltä yhden toisen tytön kanssa. Muistan kun se tyttö manasi, ettei täältä 'pirun kalliolta' löydä mihinkään. Myöhemmin vasta tajusin, että tyttö oli tiennyt ihan oikein: Pirunkalliohan sen paikan nimi on vieläkin. Nämä olivat ainoat lapsuuteni kisat yksien koulukisojen lisäksi. Liian vähään jäi silloin kilpailut. Muistan, että voitontahto oli hirveä. Eka piti olla. Eka tai eksynyt, näköjään. Sääli, että vanhempani eivät vieneet minua enää sen jälkeen kisoihin. En minä itse lyönyt hanskoja naulaan sen eksymisen takia.

PS. Eilisen päivän urheiluteko oli 3h:n LSD-harjoitus (termi peräisin Eerolta).

Vastustan

Voi olla yllätys jollekulle, mutta kirjoitanpa silti: Vastustan huippu-urheilua. Vastustan huippu-urheilua, koska siinä helvetin ja taivaan välillä on vain pieni niksahdus. Niksahdus tapahtuu siinä kohdassa, jossa himo menestyä kasvaa niin suureksi, että tehdään mitä vaan huipputuloksen saavuttamiseksi.

Yksi mahdollisuus niksahtaa helvetin puolelle on doping. Kun tulos ei tule omin voimin, niin kemialliset aineet viimeistelevät sen. Ymmärrän Kari-Pekka Kyröä, joka näin vuosien jälkeen haluaa jauhaa Suomen maastohiihdon sotkuja. Siinä sotkussa on varmasti paljon sellaisia urheiluihmisiä, jotka ovat päässeet omasta vastuuosuudestaan kuin koira veräjästä. Mielestäni Kyrö on oikeassa siinä mielessä, että jokainen näistä niksahtaneista saisi kantaa oman vastuunsa. Nyt se vastuu ja tuomio on sidottu vain muutaman harteille. Ymmärrän, että harmittaa.

Toinen niksahdusmahdollisuus on harjoittelu. Himo menestyä ajaa harjoittelemaan niin kovasti, että keho ei kestä. Urheilulajissa menestyminen vaatii lajiharjoittelua hyvin paljon, ja usein yhden lajin harjoittelussa joudutaan kuormittamaaan jotakin kehon kohtaa niin paljon, että se ei kestä. Harjoittelu on tehtävä siis erittäin viisaasti. Supermiehiä ja -naisia ei ole olemassa. Mitä iloa on ennätyksistä ja mestaruuksista, kun selkä, jalka, tms. kehonosa on rikki? Ihmisellä on oikeasti vain yksi selkä, kaksi jalkaa, kaksi kättä ja yksi pää. Niin, kyllähän varaosia nykyään saa kehoonkin - korvan voi kasvattaa vaikka olkapäähän tai silmän niskaan, jos haluaa...

Liikunnan ilo kunniaan. Himo urheiluun, mutta ei himo menestymiseen. Nuorelle on hyvä raja maajoukkueeseen joutuminen: silloin viimeistään uudet lajit rinnalle, ettei vaan niksahdeta kuluttavaan yksipuolisuuteen. Doping-niksahdukseen ovat myös penkkiurheilijat syypäitä: onhan niin hienoa ja jännittävää seurata, kun omana maan edustajat todella lähtevät "samalta viivalta" muiden kanssa. Menestymisen himo vaivaa siis yhtä lailla penkkiurheilijaa kuin aktiiviurheilijaakin.

Kannatan elämäntapa- ja elämysurheilua. Voipi olla, että onnellisimmiksi jäävätkin ne urheilijat, jotka eivät huipputuloksia saavuta, vaikka harjoittelevatkin.

Joka paikan höylän uuden vuoden lupaukset

Olen tänään viimeistellyt vuoden 2009 talven, kevään ja kesän urheilusuunnitelmia. Yleisesti ottaen olen laajentanut perinteistä lajivalikoimaani. Kilpakävely, jonka melkein jo pudotin suunnitelmista pois menneenä vuonna 2008, on mukana. Triathlon on uusi laji, mutta kaikkein uusin laji tulee olemaan uinti, jossa minulla ei vielä ole yhtään kilpailukokemusta triathlonkisoja lukuunottamatta. Mutta uinti kiehtoo niin paljon, että haluan kokeilla kisoja, sekä samalla hyötyä uintiharjoittelusta triathlonkisoja varten.

Kaksi suunnitelmaa kulkee jopa uuden vuoden lupaus -nimellä. Ensimmäinen koskee triathlonin puolimatkan kisaa. Lupaan osallistua. En kuitenkaan lupaa tulla maaliin, mutta tavoitteena tietysti on maaliviivan ylittäminen millä tavalla hyvänsä. Siis mahdollisesti kontaten. Toinen lupaus koskee kilpakävelyä veteraanien MM-kisoissa. Lupaan osallistua 5000m ratakävelyyn ja 10km:n maantiekävelyyn. Taaskaan en lupaa päästä maaliin, vaikka maaliin pääseminen on tavoite. Kävelyssä maaliin ei voi päästä millä tavalla hyvänsä - kontaten ei missään tapauksessa! - vaan säännöt ovat tiukat ja tuomarit valvovat jokaista askeltasi. Huh huh. Lupaan silti yrittää.

Teen vielä kolmannen uuden vuoden luopauksen. Se koskee uintia. Lupaan yrittää tavoitella mitalisijaa mastersmestaruusuinneissa jollakin rintauintimatkalla. Siihen voi olla mahdollisuuksia, voi olla. Lupaan yrittää.

No niin, ja huh huh. Siinä ne ovat: lupaukset, jotka ohjaavat kovastikin kevään ja kesän harjoittelua. Varsinaisia tulostavoitteita niissä ei ole, paitsi uinnin mastersmestaruuskisassa yhdessä lajissa kolmen parhaan joukkoon. Kaksi muuta lupausta eivät ole myöskään varsinaisia pääkilpailuja minulle. Lupaukset kuitenkin vaikuttavat harjoitteluun. Suunnittelemaani kilpailukalenteria voin ehkä esitellä myöhemmin. Sellainen kiehtova ja vaatimaton (!) vuoden 2009 tulostavoite olisi oman ikäsarjan SM-mitali uinnissa, kilpakävelyssä ja triathlonissa, mitalin värillä ei väliä...

Syksyllä katsotaan, mitä nämä lupaukset ja harjoittelu antoivat. Hyvää uutta vuotta 2009!