Erikoinen tapaus

Tänään törmäsin erikoiseen tapaukseen: kuntoilukeskuksen toisessa salissa olevaan hierovaan tuoliin. Olin kyllä lukenut siitä ja tiesin sen olemassaolosta, mutta en ollut viitsinyt mennä kokeilemaan. Sillisalaatin (2,5h pk:a kuntosalin matolla, pyörissä, soutulaitteessa, jne. laitteissa) jälkeen menin toiseen saliin ja uskaltauduin kokeilemaan laitetta. Erikoinen tapaus, hierova tuoli. En osaa vielä kiittää tai tuomita sitä, täytyy seurailla tuntemuksia. Mutta seuraavan kerran, kun käytän sitä, vaihdan kuivat ja lämpimät vaatteet ylle jo etukäteen.

Treenikieltoja

Tänään näin juoksusuoralla entisen valmennettavani. Hän treenasi. Kaksi viikkoa sitten olin kuullut, että hänellä on kolmen kuukauden treenikielto omassa lajissa ja korvaavaa harjoittelua vedessä. Minun matematiikkani mukaan hän ei ole mitenkään voinut pitää kolmea kuukautta taukoa, kun aivan viimeisimmistä kilpailuistakin on vasta kaksi kuukautta! Mutta kunnianhimoisen nuoren urheilijan treenimatematiikka venyy ja paukkuu.

Minäkin määräsin itseni treenikieltoon yhdeksi päiväksi ja vietin ansaittua lepopäivää. Eilen olin niin väsynyt ja toisessa olkapäässä tuntui hassulta, että päivän treenikielto oli paikallaan. Viikon uintisaldoksi tulee jäämään 6700m. Olen mielenkiinnolla seurannut, tuleeko lisääntyneestä uintimäärästä mitään tuntemuksia juuri olkapäihin. Tulihan siitä, mutta osuutta asiassa voi olla myös ehkä vähän vinoon menneellä punttien heiluttelulla. Lepäämisen lisäksi hoidin tänään itseäni tehokkaalla venyttelyllä ja olkapäätä kylmägeelillä.

Uintien lisäksi tällä viikolla hiihdin yhden harjoituksen 15km, tein lyhyen juoksuharjoituksen ja tasavauhtisen pk-kilpakävelyharjoituksen juoksumatolla. Huomenna on tarkoitus tehdä vielä pitkä pk-harjoitus, lajien iloinen sillisalaatti!

Vaan niin onnellinen

Eilen hiihdin. Pitkästä aikaa. Vanhoilla voiteilla lähdin, se kuului strategiaan - sittenpähän taas on intoa voidella, kun muistaa miten tuskaa oli vanhoilla voiteilla. Suksissani ei ole ollut muuta kuin luistovoidetta kymmeneen vuoteen. Silloin opin luisteluhiihdon ja heti minusta tuli todella vannoutunut luistelija. En laita suksiini pitoa edes koululaisten kanssa hiihtäessäni, käsivoimat riittävät pidoksi. Käsivoimaa pitää olla sen verran, että pysyy ylämäessä paikoillaan, kun tsemppaa luokan viimeisimpiä hiihtäjiä, jotka ovat valuneet ihan vipona tulevan open syliin. "On se niin kiva, kun sä viitsit hiihtää oppilaiden kanssa", sanoo joku kollega. Mitäs tuosta, totta kai viitsin! Ladulla on niin mukavaa. Tämän viitsimisen olen kai imenyt jo äidinmaidossa. Äidin kanssa käytiin aikoinaan hiihtolomalla Savossa Nilsiässä Mummin luona hiihtämässä. Nilsiän kirkolta Tahkolle ja takaisin - kuinkahan monta kilometriä? Ja lyhyempiäkin latuja siellä kovasti silloin kierrettiin. Äidin kanssa.

Tänään sitten taas oli uimapäivä. Opin uuden lajin: perhosuinnin. Kivan nopeasti alitajunta oli toiminut. Muutamia potkuharjoituksia oltiin tehty aikaisemmin, ja nyt se sujui, vaikka raskasta oli ne muutamatkin metrit. Ensin tajusin potkun, kun sukelsin. On tosi hauskaa, kun laattojen viivat vilistävät ihan lähellä silmiä, kun pohjassa niin sukeltaa! Pelkkä potku pinnalla ei oikein sujunut, mutta kun siihen yhdisti käsivedon, niin sujui jo paremmin. Sain myös käsiveto + 2 potkua -rytmistä ihan kivasti kiinni - näin alkajaisiksi. Ei paha ollenkaan. Ehkä kohta voin sanoa osaavani myös perhosta!

Mä vaan niin pidän uimisesta! Muistuu mieleen ystäväni, joka opiskeluaikanaan käytti kokonaisen lukukauden opintolainan kirjoihin yhdellä kertaa. Minä järkinaisena huudahdin: MITÄ sä oikein ajattelit? "En mä mitään ajatellut - mä olin vaan niin onnellinen", kuului vastaus. Niin - en minäkään nyt tiedä, mistä se johtuu, mutta mä vaan olen niin onnellinen uidessani.

Tonneja ja puolikkaita

Arvoin eilen lopulta "kyllä" ja lähdin Mäkelänrinteen uintikeskukseen puolen tonnin uintia varten. Sisään mennessä näytti siltä, että ainakin puolet Helsingin lapsiperheistä oli menossa uimaan - tungosta oli näin pikkukaupunkilaisen silmin. Ajattelin jo, että tungosta on myös uintiradoilla, mutta todellisuus oli toinen. Ne perheet olivat pulikoimassa matalissa ja lämpimissä altaissa, ja uintiradoilla oli jopa ruhtinaallisesti tilaa. Vau - sekä 25m:n että 50m:n ratoja! Käytin molempia, mutta en yht'aikaa...

Verryttelin ja kohta starttasin puolikkaalle. Aloitin vaparilla, mutta kun halusin päästä kovempaa, vaihdoin rintauintiin. Taas kerran vaihtelin näitä lajeja. Totuus on, että kovempaa olisi kulkenut, jos olisin uinut matkan kokonaan rintaa. Mutta kun tavoitteena on liukua kauniisti ja vauhdilla veden pinnalla jalkoja säästäen, uin myös vapaata. Jos tuon oppisi ja tavoitteen vaikka saavuttaisi. Ajaksi puolikkaalle tuli 9.48,13, 25m:n radalla.

Olin tosi iloinen, että alitin kymmenen minuuttia. Se oli oma tavoitteeni tälle uinnille. Puolikkaan jälkeen uin vielä pari kilsaa vaparia - rauhallisesti liu'uttaen. Panostin myös käsivetoon ja erityisesti käsivedon loppuun viemiseen. Jos sen vielä joskus oppisi...

Viikon saldoksi tuli 10500 metriä uintia. Yli 10km - yes. Tuo matka sisälsi rauhallista kelausta, tekniikkaa, reippaita vetoja, sekä tuon puolen kilometrin vauhdikkaan uinnin.

Märskyssä oli hyvää myös lämmin, iso poreallas, en tiedä mikä sen oikea nimi on. Kävin lopuksi siellä pehmittämässä kymmenen uintikilometrin rasittamat hartiat kovassa vesisuihkussa.

Uintipainotettu viikko

Tällä viikolla (arkipäivät) uintimetrejä on kertynyt jo 7500. Sen lisäksi olen tehnyt yhden juoksuharjoituksen - tynkäharjoitus 30minuuttia - ja yhden kilpakävelyharjoituksen 40minuuttia. Olen siis panostanut uintiin. Ei tämä panostus johdu suoranaisesti mistään kinkku-uintikampanjasta - onpahan hauskaa pitää tällainen uintipainoitteinen jakso välillä. Lunta täällä Lappeenrannassa on vähän ja kuulemma innokkaimmat jo hiihtävät. Minä en ole vielä ehtinyt ladulle.

Tänään oli uinnin tekniikkatreeni. Valmentaja puhui jostakin syystä ihan liikaa. Olisin halunnut uida ja uida. Kylmäkin jo välillä tuli, kun hän selosti meille uintitekniikan hienouksia. Olen huomannut, että olen kestävyysurheilija - voisin toistaa tiettyä harjoitusta monen monituista kertaa. En kaipaa jatkuvasti uutta juttua.

Seuran varaamilla radoilla olisi ollut tilaa pitkälle iltaan, mutta kun kylmä oli jo tullut ja voltissa mennyt jo henkeenkin vettä ja yskitti, niin nousin pois uimasta. Juttelin ainakin tunnin tutun uimavalvojan kanssa ja kopista seurasimme uimareiden tekniikkaa. Teki mieli takaisin altaaseen, mutta vastustin kiusausta. Huomenna olisi mahdollisuus osallistua puolen tonnin uintiin pääkaupungissa. Ei pidä uida itseään ihan väsyksiin tapahtumaa edeltävän iltana, vaikka väsynyt olen joka tapauksessa, jos osallistun.

Hauska juttu

Ensimmäinen kinkku siis starttasi eilen. Olen pahoillani kaikkien muiden uimareiden puolesta, että väännän tämän kinkku-uintikampanjan sisällön huumorille "kinkun" uintikampanjaksi. Mutta kun se on niin hauska juttu... En misään nimessä irvaile kenellekään, jolla on vähänkään ongelmaa painon kanssa, koska olenhan itsekin samassa veneessä. Ne kymmenen vuotta sitten laihdutetut yli 20kg tulisivat varmasti helposti takaisin, jos en harrastaisi liikuntaa ja treenaisi melko ahkeraan! Olen kuullut sellaisiakin kommentteja, että eihän minulla ole painon kanssa ongelmaa ja että "sinähän voit syödä mitä vaan", mutta se ei pidä paikkaansa. Olen kohtalaisen kurinalainen ruuan kanssa - määrästä tulee vaan helposti ongelma. Syön liikaa, koska ruoka maistuu niin hyvälle, ihan se tervellinen ruoka. Ehkä olisikin hyvä opetella herkuttelemaan, mutta erittäin pieniä annoksia.

Siis kinkku-uinti alkoi, mutta erittäin suurella riskillä. Olin aivan tietoinen siitä, että kurkussa vielä vähän tuntui se edellisviikon flunssa. Otin tietoisen riskin. Kaikki tapahtui rauhassa, hätäilemättä. Tavoistani poiketen kävin lämmittelemässä saunassa hieman ennen uintia. Uin 4x500m, vain kelaten rauhallisesti. Haeskelin samalla hyvää uintiasentoa. 2000m:n lähestyessä tuntui kuin olisin saavuttanut jotakin uutta uinnissa. Olin hidastanut potkua ja liuku ikään kuin onnistui vedon yhteydessä paremmin. Siihen jouduin lopettamaan, kun halli oli menossa kiinni. (Sitä paitsi kinkku-uinnissa maksimimäärä kerrallaan on 2000m.) Jäi kiva tuntuma siitä, että ehkä tekniikka voisi parantua oikeasti tuollaisessa matkauinnissa...

Harjoitukset jatkuvat - samoin tänään vielä riskillä. Nyt ei tunnu kurkussa, mutta henki on pikkuisen tiukassa. Ihan oma vika, jos flunssa iskee takaisin.

Korvaavaa toimintaa

Nyt olen ollut viikon päivät treenaamatta flunssan takia. Olo ei ole hassumpi, mutta pientä jälkituntumaa on kurkussa. Yritän kovasti olla viisas, enkä lähde liikkeelle liian aikaisin - töissä tosin olin tämän viikon kaksi viimeistä päivää. Pahaa yskää ei ole tullut, joten höyryhengitystä ei ole tarvinnut käyttää.

Pieniä suunnitelmia on kuitenkin tullut tehtyä: puolen tonnin uinti olisi mahdollista suorittaa 22.11. lauantaina kahdessakin uimahallissa pääkaupunkiseudulla. Samoin Lappeenrannassa Lauritsalan uimahallissa alkaa kinkku-uinti kampanja 17.11. Kinkku-uinnilla voi voittaa joulukinkun, kun kampanjan aikana (4 vk) kerää uintimittariin yli kymmenen kilometriä - sehän tulee helposti. Kymmenellä km:lla saa myös yhden ilmaisen käynnin uimahalliin, joten jos oikein ahkeroisi, voisi ilmaisia kertoja saada vaikka useamman. Että nyt jos koskaan kannattaa uida ahkerasti seuraavat neljä viikkoa! Jos vaikka kinkun saisi... :)

Näiden uintisuunnitelmien lisäksi löysin ensi lauantaille 22.11. maantiejuoksun Vantaan Hakunilasta, Aktia Cupin. 10km tai 5km kuntosarjalaisille. Tässä vaiheessa havahduin ajatukseen, että olenko jotenkin epätoivoinen, kun juoksutapahtumakin kelpaa? Liikkeelle on päästävä.

Kun ei voi treenata, on aikaa myös shoppailuun. Vietin aamupäivällä pitkän tovin Punaisen Ristin Kontissa ja tein mukavia löytöjä työvaatepuolelle. Joku minun kokoiseni oli tyhjentänyt hyväkuntoiset villaneulevaatteensa SPR:n keräykseen ja minä puolestani tyhjensin ne edullisesti omaan kaappiini ja päällä pidettäväksi. Vaatteita sovittaessani eräs naisihminen tuli kehumaan, että kylläpäs ne hyvin minulle sopivat, kun minä olen niin hoikka ja pienikokoinen! Itse olin juuri ajatellut, että viisi kiloa olisi välttämättä saatava pois, jotta juokseminen onnistuisi hyvin ensi kesänä. Niin, asioita voi katsoa niin monelta suunnalta... Olin kuitenkin tyytyväinen, kun säästin monta kymppiä tai jopa satasta tärkeämpiin ostoksiin, kuten urheiluvaatteet ja -välineet.

Illalla lähdin vielä huviajelulle Helsinkiin nuorimmaisen kanssa. Huviajelun tarkoitus on hakea lukiolaiselle isonsiskon graafinen laskin tuleviin ylioppilaskirjoituksiin. Tällainen perusaivoilla varustettu pihi perusopetusäiti ei voi ymmärtää, miksi sellainen kallis laskin on hankittava lukiossa, kun sitä ei kuitenkaan saa käyttää matemaattis/teknillisen alan opinnoissa, ainakaan korkeakouluissa lukion jälkeen! Yksi sellainen laskin perheessä saa siis riittää. Matkalla muistelin, että oli minullakin funktiolaskin 80-luvun alussa lukiolaisena. Ja matka tuntui pitkältä, koska pääsin vielä varhaisempiin muistoihin kiinni. Teknisiin laitteisiin liittyen muistan sen, että lapsena oma isosiskoni kertoi minulle iltasatuna tosiasioita tietokoneesta: "Kuules, liisa, on olemassa sellainen laite kuin tietokone, ja se tietokone on niin iso, että se on huoneen kokoinen!" En tiedä, oliko siskolla jo silloin parempaa tietoa siitä, että tietokoneet tulevat joskus olemaan paljon paljon pienempiä! Kiinnostusta isolla siskolla ainakin riitti.

Uinnin mentaaliharjoitusta ja toisenlaista pakkoa

Näinä sairaspäivinä olen huvitellut katsomalla netissä uinnin tekniikkavideoita. Se toimii sekä hupina ja ajanvietteenä että myös selvänä mentaaliharjoituksena, kun samalla yritän korjata mielessäni eräitä virheitä uintitekniikassani. Rintauinnissa käsivedosta tulee helposti liian leveä ja vaparissa käsien asentoa on tarkkailtava, etteivät kyynärpäät putoa liian alas. Tänä syksynä olen uinut ensimmäiset vetoni myös selkäuintia. Ensin tuntui oudolta, mutta nyt liikun jo eteenpäin (vai mennäänkö selkäuinnissa tavallaan taaksepäin?) tälläkin uintityylillä. Ihan sinut en vielä ole selkäuiniin hengityksen kanssa. Välillä nenään pääsee hulahtamaan vettä aivan odottamatta. Se tuntuu inhottavalta. Voin siis vihdoinkin ymmärtää myös niitä ihmisiä, jotka joskus lapsuudessa ovat uidessa kitisseet, että "vettä meni nenään". Perhonen on vielä täysin opettelematta. Potkua kerran jo kokeiltiin tekniikkatunnilla, ihan pikkuriikkisen, eikä eteneminen minulla oikein onnistunut. No, turha surra, ehkä sekin kypsyy ajan mittaan.

Huomenna on pakko yrittää töihin, mutta huonolta tämä näyttää. Kävin kaupassa ja apteekissa ja sain yskänkohtauksen. Meneekö tämä niin, että käyn yhden päivän yrittämässä töissä ja jään uudestaan potemaan, hengenahdistusta ja yskää? Mieli tietää, että ruumis (=keho siis, ei nyt vielä sentään "ruumis"!) ei ole terve, kun töihin meno ei huvita yhtään. Mieli haluaisi rauhallisemman työn. Ainakin sairaalle keholle, ja ehkä muutenkin.

Pakkolepo

Nyt se tuli toistamiseen tänä syksynä, flunssa. Ei tosin ole kovin paha, mutta eihän tästä vielä tiedä, millaiseksi kehittyy... Kurkku on todella kipeä tällä hetkellä ja väsyttää, muuta vaivaa ei ole. Innokkaana menin eilen illansuussa uintiharjoitukseen, vaikka kipu antoi jo ensimmäisiä merkkejään. En raaskinut jättää uintia väliin. Tunnin uin, vilutti ja menin saunan lämpöön.

Tämä on toinen flunssa tänä syksynä. Ensimmäinenkään ei ollut erityisen kova, en tarvinnut sairauslomaa töistä. Monesti flunssat ovat olleet paljon pahempia. Miksi? Olenko terveempi tai vahvempi tällä hetkellä? Kolme asiaa olen tehnyt arkielämässä eri tavalla kuin aikaisemmin, ja aprikoin, olisiko niillä vaikutusta tähän asiaan.
1. Nukun hivenen enemmän kuin aikaisemmin yöllä käyttämieni korvatulppien takia. Aikaiset aamuheräämiset ovat jääneet pois.
2. Syön herkullista tonnikalaa kasvisöljyssä. (Eikös se öljy olekin terveellistä? Ainakin energiaa riittää :))
3. Töissä käytän käsien desinfiointiainetta pesun lisäksi ennen ruokailua.

Lepo ja ravinto ovat joka tapauksessa terveyden kulmakiviä. Flunssa siis pakottaa lepoon, mutta mikä pakottaa hyvään ravinnonsaantiin? Nälkä, ruuanhimo? Entäs sitten, jos ravintoa onkin liikaa - onko sellaista kuin pakkoravinnottomuus? Niitä on varmaan sitten vatsatauti ja toisaalta anoreksia...

No, ehkä kannattaa lopettaa tämä tökkivä ajatuksenpyörittely, ja levätä pari päivää tyytyväisenä, että taas pääsee normaaleihin treeneihin. Eikä sitten tarvitse mitään "pakkoa".

Leireilyä

Viikonloppu vilahti Vierumäellä leireillen - kiitos HelTri! Kohokohta oli minulle ilman muuta lauantain kaksituntinen uintitreeni, jossa itse uin 3350m. Ylitin itseni ja sain oikein uintitreenin mallia! Perjantai-illan ja lauantaiaamun juoksukoordinaatiot ja tekniikkaharjoitus oli jo jumittanut jalat, mutta se uinti kummasti vetreytti paikat. Tänään sauvakävelin ja ei kun vaan lisää uintia päälle... Tosi hienoa!

Hienoa oli leireillä reilun 20 triathlonfriikin voimin. Arvostan seuroja ja lajeja, joissa aikuisiakin viitsitään valmentaa.