Allasavaruus

Kävin poikkeuksellisesti (omaan ohjelmaani verraten) aamulla uimassa torstaina. Päätin uida 2000m kevyttä kelausta. Tämähän merkitsee 25m:n altaassa 40 kierrosta. Kierrosmäärä ei sinänsä ole suuri. Olen monesti tehnyt 80-100 kierrosta urheilutalolla kilpakävelyä noin 74m:n radalla. Tuolloinhan kierroksia tulee kaksinverroin uintiin verrattuna. Kierroslasku sujuu erittäin hyvin sykemittarin kierrostoimintoa käyttäen, mutta sormisysteemilläkin pärjää: sormi kerrallaan eri asentoon kädessä toisen pään käännöksessä.

Uinnin kierroksia laskiessa tilanne on toinen. En halua käyttää kierroshelmitaulua altaan päässä, koska silloin pitää pysähtyä. Mielelläni teen päädyssä volttikäännöksen jatkan saman tien - ei ole aikaa pysähtyä. Yhden sykemittarin jo pilasin liiallisessa vesikäytössä. Jää siis jäljelle todellinen tietokone: oma pää. Uskomatonta on - tosin ihan totta - että tämä oma huipputietokoneeni ei pysty laskemaan edes kahteen altaassa! Yk-si - kak - käännyinkö jo? - olenko vielä ykkösessä? - si - ja varmuudeksi vielä yk - si, niin ainakin tulee kaksi täyteen... Ei sentään ihan alussa näin, mutta sen jälkeen, kun kierroksia on jo kertynyt... Käytössä siis loistava tietokone: kaikki mahdolliset toiminnot puuttuvat!

Onko 12x25m:n allas sellainen avaruus, että ajatus pääsee harhailemaan kuin oikeassa avaruudessa konsanaan? Minulle se on. Olen jo aiemmin kirjoittanut, kuinka onnellinen saatan olla uidessani, mutta erikoista on, että tämä onnellisuus ei kohtaa toista mukavaa asiaa, numeroiden käsittelyä ja matematiikkaa! Ehkä uinnin onnellisuuden selitys löytyykin siitä ihanasta avaruudesta ja osittaisesta painottomuuden tunteesta, joka vedessä vallitsee. Tätä illuusiota ei pysty rajattu allasaluekaan häiritsemään. On kai ihanaa, kun ei pysty edes kahteen laskemaan.

Sataa

Kauden oikea ensilumihan on jo koettu: on liukasteltu, mäkeä laskettu, autoa puhdistettu ja hiihdetty. Ahkerimmat ehtivät tekemään jopa kymmenkunta lenkkiä, mutta minä tyydyin yhteen. Matkaa kertyi tosin 20,1 km, joka oli ensimmäiseksi lenkiksi minulle varsin hyvä saavutus. Toinen erikoisuus oli tasatyöntö, erikoisuus sikäli, että tätä lenkkiä en tehnyt tutulla ja turvallisella Lappeenrannan lentokentän laidalla, vaan vaihtevassa, mäkisessä maastossa! Kyllä tuntui ojentajissa - olisiko siellä ollut pieni herne, jota urakalla vaivasin? Ylämäissä alkanut polttelu loppui alamäissä, ja näin minua huiputettiin jatkamaan aina uudella kierroksella... Jospa herneestä kasvaisi papu, toivoin... Suksien luisto oli kohtalainen: hyvät voiteet oli jäänyt viime keväästä suksenpohjiin!

Tämä ensilumi on nyt sitten historiaa aivan täydellisesti! Ulkona sataa vettä ja lämpömittarissa on +5 astetta lämmintä. Pimeyttä riittää, kun ei ole lunta maassa valaisemassa. Uutta lumisadetta odotellen!

Osaatsie uida?

Menneen viikonlopun Norppauinneissa Lappeenrannassa räpiköin kaikki vinstat: pu, su, ru ja vu. Perhosuinnin tulos parantui useita sekunteja, mutta olihan sitä varaa parantaakin! Ensimmäinen piikki (25m) onnistui teknisesti kohtuullisesti, mutta toinen ei. Jäi siis vieläkin varaa parantaa. Selkäuinti diskattiin vatsallaan uimisen takia - yksi veto liikaa käännöksessä. Tämä oli ensimmäinen selkäuintini kilpailuissa ikinä. Hauskaa oli, kun sattui niin, että juuri selkäuinnin kokoontumisessa viereisen radan yhdeksänvuotias pikku-uimari kysäisi: osaatsie uida? Osasinko? Todistiko tämä diskaus sen, että en siis osannut uida sitä kyseistä lajia, mihin olimme starttaamassa?

Rintauinti- ja vapaauintistartit olivat tavanomaiset. Ennätykset eivät parantuneet, mutta omalla tasollani suoriuduin. Tämä lajivalinta tällaisenaan oli harjoitusta Viriilejä Vinstoja varten, jotka uidaan tammikuussa Espoossa. Perhosta ja selkää on harjoitettava teknisesti ehdottomasti, jotta koko ohjelma onnistuu kisassa.