Toivo heräsi vaivaisella

Ostinpa uudet tossut ja koin iloisen yllätyksen: tänään pystyin juoksemaan paikallisen lentokentän ympäri, 7760m, ilman polvikipua! Silkasta ilosta spurttasin lopussa oikein reippaan loppukirin. Kyseisissä uusissa tossuissa on joku anatominen muotoilu ja ne tuntuivat tukevan jalkaa tosi hyvin. Toivo heräsi taas.

Minulla on jalkaterässä ns. pitkittäiset- ja poikittaiset laskeutumat. Ne saavat aikaan kaikenlaista ikävää jalkojen yläpuolella. 16 vuotta sitten hankin ensimmäiset tukipohjalliset. Niiden vaikutus oli silloin valtava: käsien puutuminen öisin loppui. Silloin minun piti käyttää pohjallisia jatkuvasti, jotta oireet eivät olisi palanneet. Tuon jälkeen minulla on ollut aina tukipohjalliset, mutta nykyään voin olla jonkun aikaa myös niitä ilman. Olen kokeillut viidenlaisia pohjallisia eri materiaaleista, mutta kieltämättä ne ensimmäiset olivat parhaat - tai sitten niiden vaikutus vaan oli niin suuri, että muistan ne parhaina!

En ole vielä ehtinyt polven kanssa lääkäriin, mutta heräsi epäillys, voivatko nämä asentoviat kuitenkin tehdä tämän polvikivun?

Kiitän hyvällä mielellä...

Kiitän Triathlon Stadia hyvin järjestetystä kilpailusta Kuusijärvellä tänään 23.8.! Kauniilta reiteiltä ei voinut eksyä, kun ohjaus oli varmaa ja luotettavaa. Olivat vielä tilanneet tosi hyvän säänkin! Kiitos myös oman sarjan kilpakumppanille Satulle kilpailusta ja majoituksesta!!

Meni muuten hyvin, en paremmasta uskaltanut uneksiakaan. Suoritusaikani olivat uinti (750m) 13.25, pyöräily (20km) 43.52, juoksu (5km) 28.22. Uintiosuuden voitin sarjassani. Suoritus koostui vaparista ja rintauinnista, mutta vaihdellen. Uintilajien vaihtelu johtui osaksi jännityksestä (=pelosta), osaksi väsymyksestä. Uinnin kokonaisuuteen olen kuitenkin tyytyväinen. Ja kyllä se tästä vieläkin paranee, lupaan sen... ; ) Pyöräilyn otin rohkeasti, kuten lupasin. Painelin kuin viimeistä päivää ja odotin ihmeissäni, miksi Satu ei tule ohitse! Uskoin jo todella, että hänelle on sattunut joku haaveri, mutta niin ei ollut käynytkään, hyvä juttu. Ajaminen oli todella mukavaa kauniilla reitillä - olin tsekannut reitin jo etukäteen, silloin katselin ne maisemat! Enkä pelännyt ajamista yhtään, koska ohjaus reitillä oli hyvä. Juoksuun lähdimme peräkanaa, mutta Satu paineli kohta ohitseni. Juoksu tuntui raskaalta ja polveen rupesi koskemaan puolenvälin paikkeilla. Maalissa olin jäänyt Satusta vajaat kolme minuuttia (2.49min). Olin aavistellut jääväni jopa kymmenen minuuttia, joten voin olla todella tyytyväinen näin pieneen eroon! Meillähän alkaa oikeat kisat ensi kaudella...

Kisan opetukset: uintia lisää, pyöräilyä lisää, polven kanssa on mentävä lääkäriin. On tarkistettava vamman tai vaivan laatu. Olen siirtänyt tätä lääkäriin menoa jo monta vuotta, mutta nyt se ei enää ole mahdollista. Pitemmätkin kisat kiinnostavat ja polvi on hoidettava sitä varten.

Hyvällä mielellä!

Rohkeus

Ylihuomista Kuusijärven kisaa (toinen triathlonkisa minulle, ensimmäinen maantiekisa) pohtiessani arvelen, että rohkeudella on suuri merkitys tulokseeni. Kaikista eniten se vaikuttaa pyöräilyssä, koska siinä on rohjettava ajaa melko kovalla vauhdilla. Minua vauhti pelottaa. Olen onnellinen, että sarjassani on peesikielto, koska jokainen joutuu ajamaan itsekseen - olisiko minulla nimittäin rohkeutta peesata jonkun toisen kovassa vauhdissa? Helpompaahan se olisi, saatta joku sanoa, mutta rohkeus peesatessa on näin kokemattoman kannalta sitä, että uskaltaa ajaa kovalla vauhdilla vielä hyvin lähellä toista! (Rohkeus - taito ja luottamus... peesatessa - tässähän on vaara eksyä pohtimaan vaikka ihmissuhteita! Yritän kuitenkin pysyä urheilussa.) Nyt kuitenkin kukin ratkaisee rohkeutensa määrän "yksinäisen" ajon aikana, minäkin.

Uinnin kohdalla tarvitaan rohkeutta lähteä syvälle ja pitkälle vain veden ja oman uimataidon varaan. Minulle on kerrottu, että usein juuri tämä uinti ratkaisee sen, että joku urheilija tai kuntoilija ei valitse lajikseen triathlonia! En usko, että kyse olisi aina näissä tapauksissa uimataidossa, vaan nimenomaan siinä rohkeudessa. On minullekin tuttua elokuvien ja sarjojen kauhukuvat, mutta ajatukset ja tunteet pitää koota - ja rohkaistua! Vedestä ja uimisesta voi nauttia.

Minua on puhutellut jo pitkään triathlonisti Merja Kivirannan sivuilla otsikkona oleva Tommy Tabermannin miete: "Epäröinnin kynnyksellä kysy kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä?" Olen ajatellut, että se miete koskee myös minua, koska en ole kaikilta osin tasapainossa rohkenemisen kanssa. Rohkeutta on kehitettävä, mutta ei uhkarohkeutta! Eilen Merja on kirjoittanut koskettavasti ja rehellisesti olympiaunelman murskaantumisesta, http://www.merjakiviranta.com/. Rohkeutta on myös se, että vastoinkäymisen tullessa kykenee sen ottamaan vastaan ja suremaan pois, kuten Merjankin tekstistä voimme lukea. Merja toteaa lopuksi, että ehkä hän vielä joskus rohkenee uudelleen unelmoimaan olympialaista ja työskentelemään unelmansa mukaan. Tsemppiä Merjalle - ja rohkeutta!

Lihaskuntoa ja valmistautumista

Maanantaina harrastin lihaskestävyysharjoittelua ryhmässä, eli kävin maksullisessa BodyPumpissa. Siellä lihaskuntoliikkeet tehdään levytangon avulla, ja jokainen voi valita itse nostamansa painojen määrän. Näin kukin saa itselleen sopivan harjoituksen - niinhän on tarkoitus. Toisaalta ryhmäharjoittelu luo painetta onnistua ohjelman suorittamisessa, ja joskus huomaankin jonkun onnettoman sinnittelevän viimeisillä voimillaan liian suurten painojen kanssa pitkissä liikesarjoissa! Itselläni ei ole suurtakaan kunnianhimoa nostaa rautaa. Olen kantapään kautta oppinut, että jumiin voi mennä moneksi päiväksi, jos ahnehtii liikaa! Sitä paitsi, olen usein osallistujien joukossa vanhimpia, joten minun ei tarvitse kilpailla kenenkään kanssa. Mitä nyt joskus innostun yrittämään parempaa suoritusta kuin joku nuorempi... (Itse asiassa juuri viimeksi hiveli itsetuntoa, kun yksi nuori kaveri vieressä ei jaksanut pitää kylkipitoa yhtä hyvin kuin minä! Mutta ehkä se oli vaan aika huonokuntoinen...) Nykyisin olen melko varovainen. Ehkäpä maanantainakin olisin voinut nostaa vähän enemmän.

Tiistaina tein Kuusijärvitriathloniin valmistavan harjoituksen. Uin about 30min about 1100m, pyöräily oli pituudeltaan 20km ja vauhdiltaan keskimäärin 30km/h, juoksu 5km. Juoksu meni huonosti. Mutta ei voi kaikki aina mennäkään hyvin.

Uusi elämä

Lähdössä - ei kun tulossa! Lenkki on jo tehty. Lauantaina ajoin 62km rauhallista tahtia.

Liisan maantiepyörä mökkimaisemissa

Kun sain mukaani tänä kesänä ostamani maantiepyörän, pyöräliikkeen myyjä sanoi: "Nyt sinulla alkoi uusi elämä!" Torjuin tämän (ystävällisen) toivotuksen heti mielessäni ajattelemalla, että "Älä sinä minulle uutta elämää myy, myy pelkkä pyörä...! Pyörän ostan, muuta en."

Nyt olen joutunut pehmentymään sen verran, että voin sanoa: Eihän sitä koskaan tiedä.

Maalissa!

"Miks' mie tuolta asti kierrän lankkujen välin??"

Maastotriathlonin SM-kisa ohitse: selvitin kaikki osiot ja pääsin maaliin! Sarjassani oli kaksi osallistujaa - tulin toiseksi, sain siis SM-hopeaa N45 -sarjassa. Olen oikein tyytyväinen!

Uinti 1000m melko reilussa allokossa oli suoraan sanottuna pelottava kokemus. Toisaalta uintiosio sujui minulla kaikkein parhaiten, koska oman sarjan kilpakumppanini Satu ui ainoastaan reilut 20s minua nopeammin! Enkä ollut läheskään viimeinen, joka nousi järvestä! Olin kiitollinen, kun Satu ui melkein vierelläni - sain siitä henkistä voimaa. Mutta kävi kuitenkin niin, että en uskaltanut uida vapaauintia, vaan suurimman osan matkasta taitoin sillä minulle niin varmalla rintauinnilla. Minulla on voimakas rintauintipotku, mutta aallokossa tuntui, ettei sekään vienyt eteenpäin, vaikka lopputulos oli kuin olikin ihan hyvä.

Pyöräily 15km maastossa oli haastava. Niissä mäissä sydän huusi happea, laskuissa tarvittiin rohkeutta ja polkuosuuksilla taitoa. Metsässä oli kuitenkin kiva ajaa. Kuntoni ei selvästikään ollut riittävä tällä vaativalla osuudella, koska jäin toisista jälkeen kaikista eniten pyöräilyssä. Tosin ohitin yhden 17-vuotiaan tytön viimeisellä kierroksella, mutta hoikkana tyttönä hän paineli sitten ohitseni juoksun lopussa. Maastojuoksusta ei ole mitään valittamista, paitsi että väsytti jo kovasti. Polveen kyllä koski matkan lopussa, mutta väsymys oli pahempaa. Metsässä oli hauskaa juosta, paljon hauskempaa kuin tasaisella.

Huomenna olisi vielä SM-duathlon tarjolla, mutta en starttaa. Olin jo aikaisemmin päättänyt, että jos saan triathlonissa tuloksen, en lähde duathlonille. Jos taas uinti olisi ollut este tämänpäiselle osallistumiselle tai olisin joutunut keskeyttämään, tms., olisin yrittänyt vielä duathlonia.

Tuukka tulee maaliin hyvävoimaisena

Poikani Tuukka osallistui myös ensimmäistä kertaa triathlonkisaan, ja hänkin selvitti haasteen kunnialla. Uinti sujui, vaikka harjoittelu ei ole ollut kovin ahkeraa. Pyöräily sujui häneltä hyvin, se oli Tuukan vahvin osio kisassa. Juoksu ok. Äitinä varmistin ennen omalle pyöräilyosuudelle lähtemistäni, että Tuukka on noussut järvestä ja lähtenyt ajamaan. Jälkikasvu pitää pitää hengissä... Toivottavasti jälkikasvu puolestaan tarkistaa saman asian minun suhteeni joskus myöhemmin!

Slowly, but not too slowly!

Kyllä itäisen naapurimaan kilpakumppaneilla oli tänä iltana ihmettelemistä, kun olivat saapuneet tänne Lappeenrantaan! "Grazy..." päivittelivät miespuoliset meidän hienoa pyöräreittiämme ja naispuoliset seisoivat porukalla sen pahimman mäen päällä ja miettivät, miten pitäisi mennä alas.... Katselin aikani heidän ihmettelyään, ja menin kertomaan englanniksi, että minäkin olen ajanut tuon alas... Slowly... Ilmeisesti valmentaja - miespuolinen - lähti kokeilemaan ja jarrutti niin, että lensi edestä yli. But not too slowly....! Paraskin neuvojen jakelija, minä siis. Mutta olen ajanut, ja kaatumatta! Huh heijaa, huomenna on hauskaa.

"Omat" suunnitelmat

Ajoin kaksi melkein täyttä kierrosta lauantain kisarataa ja juoksin vielä lähes kierroksen tätä pyörälenkkiä. Havaitsin taas, että pyöräily tulee olemaan todella kova pala lauantaina! Aion tehdä "omat", eli oma uinti, oma pyöräily, oma juoksu... Tämä "oma juoksu" oli kirosana meillä veteraanisarjojen SM-viestinjuoksukisassa aikanaan - sitä ei saanut huutaa kaverille mukamas kannustuksena... Mutta tällä kertaa minä teen "omat" ihan omalla luvalla. Oma uinti - tavoitteena kertakaikkinen keskittyminen suoritukseen. Oma pyöräily - tavoitteena hillitä menoa niin että jaksaa vielä viimeisenkin ylämäen. Oma juoksu - jos tähän asti pääsen, niin sitten saa mennä, mikäli pystyy : )

Eli tutuille tiedoksi: radan varrella saa huutaa: "Oma ...!"

Märkäpuku

Märkäpuku ON tiukka puku. Ensimmäisellä kerralla pukeutumiseen meni aikaa 20 minuuttia. Kuullostaa uskomattomalta - niin pitkä aika! - mutta ei ajan kulua pukeutuessa huomaakaan... On näet muuta pikku puuhaa! Saatuani puvun ylleni arvelin, että onkohan puku sittenkin liian pieni, siis pitäisikö minulla olla suurempi koko. Rintaosa ja hartiat tuntuivat tiukilta. Ensimmäinen uintikerta kuitenkin osoitti, että on hyvä, että märkäpuku on piukan tuntuinen. Pikkuisen sinne hulahti vettä ja huomasin, että jos puku olisi isompi, vettä mahtuisi sisälle aivan liikaa! En siis valita enkä vaihda pukua, vaan tyydyn tähän.

Märkäpuvun pukeutumisohjeissa sanottiin, että jalkoihin kannattaa laittaa sukat, jolloin jalat kulkevat housuosan läpi sutjakammin. Keksin ihan itse, että käsissäkin kannattaa pitää pehmeitä käsineitä, jolloin kädetkin saadaan puvun sisään helpommin, ja pukuun tarttuminen ei aiheuta neopreenipinnan rikkoutumista niin helposti. Toisella pukeutumiskerralla siis selviydyin urakasta jo paljon nopeammin käsineiden ansiosta!

Puvun riisuminen on sitten jo paljon helpompaa, kun puku saa mennä nurinpäin ihan luvalla. Nyt se roikkuu kylppärissä kuivumassa - nurinpäin.

Lauantain kisa lähestyy. Välillä ihan hirvittää. Mietin omaa harjoitteluani, selaan harjoituspäiväkirjaa. Olenko edes treenannut? Miksi en aloittanut tätä lajia aikaisemmin? Miksi en ole tehnyt sitä, sitä ja sitä...? Tekisi mieli rynnätä uimaan, pyöräilemään ja varsinkin juoksemaan. Tekisi mieli kokeilla, mitä polvi kestää ja sietää juuri nyt! Katselen ulkona lenkkeilijöitä kadehtien... Toisaalta tiedän, että nyt tässä vaiheessa hurjalla treenaamisella voi pilata koko kisan, ja pidättäydyn varsinaisista treeneistä. Tiedän, että oma kehoni tarvitsee palautumis- ja valmistautumisaikaa enemmän kuin nuoremmat. Viikonloppuna olen jo levännyt ja ottanut kevyesti. Tänään tein reippaan kävelylenkin ja uin testatessani märkäpukua. Huomenna teen varsinaisen valmistavan harjoituksen, reippaahkon pyöräilyn ja juoksun, ja loppuviikolla käyn vielä uimassa märkäpuvulla.

Valmistautumiseeni kuuluu myös loppuviikolla hierojalla käynti, joka omalta osaltaan varmistaa juoksun onnistumisen polven puolesta. Hän on erittäin taitava kehon käsittelijä pitkän urheiluhierontakokemuksen myötä. Polveen vaikuttavia paikkoja hän tällä kertaa käsittelee, muuta vaivaa minulla ei oikeastaan olekaan tällä hetkellä - kiitos monipuolisen triathlonharjoittelun!