Flunssafilosofi

Täytyy tunnustaa, että syksy herkistää. Syksy on luonnon lepotila, osittain myös sen kuolema. Voi olla luonnollista, että se herättää joissakin ihmisissä sisäänpäin kääntymisen, käpertymisen, pohdiskelun. Taidan olla niitä ihmisiä.

Etelä-Saimaa esitteli ja arvosteli tänään päivyrissään Jari Tervon uusimman kirjan Troikka, WSOY 2008. En ole kiinnostunut historiasta kovinkaan syvällisesti, mutta elämän pohdiskelu innostaa silloin tällöin. Tervon kirjan esittelyssä pysäytti ajatus: "Kuolema on suuri demokraatti. Sen järjestämiin vaaleihin osallistuvat kaikki. Äänestysprosentti on sata. Kukaan ei jää kotiin nukkumaan." Tämän kun tunnustaa, joutuu pian myös pohtimaan kysymystä elämästä. Mitä on elämä?

Biologisesti elämään kuuluu syntyminen, suvun jatkaminen ja kuoleminen. Elämän perusenergia löytyy suvun jatkamisen lähistöltä. Kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen, lisääntyminen, jälkeläisten hengissä pitäminen yksilön aikuistumiseen saakka. Kun on tuon suorittanut, on tehnyt tarpeeksi. Itsekin olen ihan pyörryksissä, kun olen nyt kolmen lapsen täysi-ikäistymisen kynnyksellä. Ei se pyörrytys haittaa - kyllä he selviytyvät, vaikka äitiä vähän pyörryttäisikin! Mutta miten se 20 vuotta kului niin äkkiä?

Entisaikaan aikuinen kohtasi kuolemansa vielä tuon biologisen tehtävän ollessa kesken. Harvat saivat nauttia pitkästä elämästä tai jopa vanhuudesta. Nykyelämä on toisenlaista. Ei tarvitse ponnistella pysyäkseen hengissä vaan elämässä on muitakin maaleja. Samainen lehti, Etelä-Saimaa, kirjoitti myös Isä Mitron ajatuksia tällä viikolla: "Elämä on viime kädessä oman itsemme etsimistä, löytämistä ja työstämistä. Tämän oivaltaminen on valtavan tärkeätä." http://www.esaimaa.fi/page.php?page_id=7&news_id=200815860216
Meillä on mahdollisuus valita, mitä teemme. Urheilijalle tämä merkitsee tällä hetkellä esimerkiksi sitä kiinnostavaa kysymystä, minkä maalin pyrin saavuttamaan seuraavaksi, eli mihin kisoihin osallistun ensi vuonna? Jotkut haasteet voivat olla jopa hengenvaarallisia ja silti ne kuuluvat oikeutettuina tähän itsen etsimiseen ja työstämiseen. Olen ollut vaikuttunut siitä, että niissä kahdessa triathlonkisassa joihin olen osallistunut, on ollut sukeltaja mukana varmistamassa minun ja muiden kilpailijoiden hengen uintiosuudella. Tämä on tietysti yhtä luonnollista kuin muukin ensiapuhenkilöstö urheilukisoissa, mutta tottumattoman se herättää. Ottamani haaste on ollut suuri.

Jari Tervon kirjassa päähenkilö Rossi "alkaa tuntea aitoa veljeyttä muihin ihmisiin vasta sillä hetkellä kun hän tajuaa, että kuolema on tosiasia". Kuolemako opettaa ihmisyyttä? Tämä ei ole uusi asia, että kenen tahansa matka voi katketa millä hetkellä hyvänsä, mutta sen ymmärtäminen ja huomioon ottaminen arkielämässä voisi olla mullistavaa. Jokainen kohtaaminen voi olla viimeinen. Mitä se merkitsee tutun tai rakkaan ihmisen kohtaamisessa? Mitä se merkitsee vieraan ihmisen kohtaamisessa? Vain veli on veli, mutta veljeyttä voi kokea kenen kanssa tahansa, myös ilman sukulaisuutta tai muita siteitä.