Ensimmäinen pyöräily

Eilen lähdin rohkeana naisena paikallisten pyöräilijöiden kanssa maanantailenkille. Jo aloitus oli näyttävä: pyörään tottumattomana nojasin väärälle jalalle pysähtyessäni. Väärä jalka oli se, joka oli yhä lukittuna polkimessa, toisen olin kyllä ehtinyt irroittaa ohjeiden mukaisesti! Pehmeä (onneksi!) kaatuminen koko porukan edessä todisti seuraavat sanani: "olen ihan aloittelija, mutta saankohan kuitenkin lähteä lenkille mukaan?" Eihän ne miehet voineet muuta kuin myöntyä. Yksi lupasi jäädä kanssani hännille, jos (ja kun) vauhtini hiipuu..

Kuulemma sellaiset 50km oli tarkoitus ajaa. Alkuun kuljimme kaupungissa ja minä roikuin porukan perässä. Huh heijaa. Kyllä pelotti. Liikenne, vauhti, ja pyörän hallinta. Rukoilin, että pääsisin vielä ehjänä kotiin.

Huh heijaa myös sitä matkaa. Kaunista oli, aurinko paistoi. Putosin porukasta, ja jäin kahden miehen kanssa ajelemaan. Loppumatkan ylämäkiin ei enää riittänyt voimaa, vaan vain sinnittelin ylös. Rukoukseni oli kuultu: pääsin ehjänä kotipihalle, jossa osasin irrottaa jalatkin oikeassa järjestyksessä.. Vasta kotona uskalsin katsoa sykemittariin, joka näytti aikaa 1.43 ja keskisyke 136. Ei siis ihan pysynyt enää peruskuntoharjoittelun puolella, mutta eipä ihan hapoillekaan mennyt. Tarkoista kilometreistä en tiedä - ihan tekisi mieli lähteä ajamaan autolla sama matka, että tietäisin, minkä eilen suoritin.

Oli muuten voittajan olo illalla. Mustikkapuuro ja tonnikalasalaatti ja pyykki pyörähti puhtaaksi koneessa. Ei meinannut uni tulla.

Tänäkin aamuna olo on hieno. Kipeänä on ainoastaan vasemman käden pikkusormi - uskomatonta! Tuliko sormi kipeäksi jännittämisestä vai teloinko sen kaatuessani, en tiedä.