SM-pyöräsuunnistusta Erkylännummella

Viikonloppu sujui pyöräsuunnistuksen merkeissä. Suunnistuksen sujumisesta voi sitten olla montaakin mieltä, sujuiko se vai ei. Osa rastiväleistä onnistui kyllä hyvin, mutta osa ei. Tällä kertaa suunnistettiin ensin pitkän matkan kisa lauantaina ja seuraavana päivänä sprintti. Yleensä onnistun paremmin pitemmillä matkoilla, ja niin myös tälläkin kerralla. Jaksan ajaa hyvin pitkiä rastivälejä. Ongelmahan on se rastin löytäminen! Mutta tänä lauantaina sekoilin vain yhden rastin kanssa. Etsiminen meni taas kerran pitkäksi, se kesti 22 minuuttia ja risat.. Uskomatonta, että tuon sekoilun jälkeen sain kuitenkin mitallisijan: pronssia sarjassa D50.

Sunnuntain sprintti vaati tarkkuutta. Ajouria oli ihan mahdottoman paljon pienellä alueella, ja sitä sahattiin edes takaisin, eikä tietenkään pääurien suuntaisesti vaan niitä kohtisuoraan. Kävin nelosrastilla kaksikin kertaa ennen kolmosen löytämistä, ja yhden kolmannenkin rastin tarkistin siinä välissä. Arvatenkaan en päässyt mitaleille tuon sähläyksen jälkeen. Suunnistuksessapa voi kuitenkin päästä ns. plakettisijalle, jos ei ihan yllä mitaliin asti, ja sellaiselle pääsin tässä sprintissä. Kiva muisto sekin on.

Finntriathlon 20.7.2013 - ensimmäinen puolimatkani

Odotukset eivät olleet korkealla. Pääsisinpä maaliin. Lähtökohtani on useamman vuoden treenaus, mutta siihen on liittynyt pikkupikku rajoitteita... Ensimmäinen ja tärkein on juoksutreenien vähäinen määrä. Jos treenitunteja on vuodessa noin 400 ja niistä 29 tuntia on juoksua, jokainen ymmärtää, miksi juokseminen ei suju oikein hyvin. Toinen rajoitus on vähäinen pitkien lenkkien määrä - tai no, mitkä lasketaan pitkiksi lenkeiksi ja mitkä ovat vain lenkkejä, siitähän voidaan keskustella. Omasta mielestäni puolimatkalle treenatessa tehdään pitempiä lenkkejä, kuin mitä minä itse olen tehnyt.

Treeneistä huolimatta valmistauduin viime hetken ilmoittautumisen jälkeen kolmessa viikossa ensimmäiselle triathlonin puolimatkalle. Tein muutaman oikeasti pitkän pyörälenkin, juoksin hieman ja uin. Lepäsin. Venyttelin. Jätin sokerin pois, koska kilojahan ei saa olla liikaa, kun on kestävyysurheilija... Paikkasin märkäpuvun. Etsin vanhan silmälasien huurteenestoaineen ja suihkautin uimalaseihin. Huollatin pyörän.

Kisaa edellisenä yönä heräsin ja hetken mietin tulevaa. Onneksi sain unen päästä kiinni ja nukuin sikeästi aamuun saakka. Olin jo laatinut strategiani: ensin uin 1,9km plus omat kiemurani, sitten pyöräilen 90km ja sitten juoksen ja kävelen 21,1km! Hyvä strategia! Vaihdot teen rauhallisesti.

Uintilähtöä odotellessa:



Uintilähdöt tapahtuivat porrastetusti 3 minuutin välein. Ikänaisten lähtö oli toiseksi viimeinen. Takaa ei ollut tulossa kuin joukkuekilpailijat. Sijoittauduin lähdössä keskivaiheille, ja pohdin jo taakse päin siirtymistä, mutta joku sanoi minulle, että ei kannata siirtyä. Se olikin hyvä neuvo, koska jouduin heti alussa ohittamaan muutamia minua hitaampia naisuimareita.

Uintireitti oli ihanan hyvin merkitty. Poijut olivat suuret ja sopivin välimatkoin, varsinkin lähtösuoralla. Turvaveneitä näytti olevan jatkuvasti lähellä. En pelännyt yhtään, vaikka suuntasimme ulapalle, ja takasuoralla aallokko oli todella kova. Outoa, että uinti matalassa mökkijärvessä pelottaa, mutta kisatessa isossa järvessä, kovassa aallokossa, ei pelota yhtään! Onko se sitä mielen hallintaa? Miksi hallinta ei onnistu tyynessä kotijärvessä? Ilmeisesti olin kuitenkin joutunut tsemppaamaan uintiosuudella, koska yllätyksekseni tein uinnissa kisan kovimmat sykkeet ja kovimmat keskisykkeet!

T1 -vaihdossa puin pitkähihaisen pyöräilypaidan ja puuvillasukat, koska varauduin mahdolliseen kylmään sateeseen. Minuutteja kului tuohon, näin jälkikäteen ajateltuna, aivan liian paljon. Heitin vaihtopussukkani säilöön ja hain pyöräni. Toisten pyörät odottivat vielä telineissä. Entinen kilpailustrategiani, uimalla ja pyöräilemällä karkuun ja sitten odottaen juoksuosuudella takaa tulijoita, näytti toistuvan täälläkin.

Nautin ensimmäisen energiageelini pyöräilyn alussa. Ei ollut mitään pelkoa siitä, että olisin heittänyt geelipussiroskan maastoon, koska pussi liimautui sormiini ja tankooni tahmeana klönttinä. Pysähdyin ensimmäisellä huoltopisteellä juomaan ja pesemään geelin jämät pois. Matka jatkui ja huomasin, että vauhtini on hyvä: noin 30km/h. Vastatuuli vaivasi, mutta kääntöpaikat tulivat yllättävän nopeasti. Huolehdin tarkasti, ettei jalkoihin tullut happojen tuomaa väsymystä vaihteita ja kadenssia (polkunopeutta) vaihtelemalla. Pysähdyin kolmella neljästä huoltopisteellä ihan oikeasti: jalat pois polkimista, jalat maahan ja selkä suoraksi. Pisteiden jälkeen huomasin, että ohittelin taas samoja selkiä! Ehkä pysähtyminen olikin ollut järkevää kokonaisjaksamisen kannalta. Neljännellä huoltopisteellä en pysähtynyt, koska olin jo niin innoissani hyvästä pyöräilystäni, vaan nappasin juomapullon vauhdissa...

Pyöräilyn loppumetrit:



T2 vaihto oli yhtä hidas kuin T1. Vaihdoin sukat ja kompressiosäärystimet kompressiosukkiin, koska minulla ei ollut urheilusukkia mukana! Tiesin, että tällä matkalla kannattaa olla sukat jalassa, vaikka yleensä juoksen juoksuosuuden ilman sukkia. Juoksun alusta lähtien vatsa tuntui hieman aralta, ja siksi en ottanut matkalla enää geeliä. Pyöräilyosuudella olin nauttinut kaksi geeliä ja se sai riittää. Huoltopisteillä nautin vettä, urheilujuomaa, suolakurkkua ja suolaa. Suola maistui erityisen hyvältä. Vessaan oli päästävä juoksun alussa. Löysin itselleni (ikäisilleni?) sopivan vessan vanhusten palvelutalosta reitin varrelta - siinä oli kyltti, että "Finntriathlon WC"! Luksusta!

Juoksu oli - no - ihan kamalaa. Kaksi kierrosta meni kohtuullisesti, mutta sitten oli jo pakko kävellä. Oikean jalan polven sivuun pisti kipeästi. Kävelin, yritin kilpakävellä, juoksin vähän - näin etenin. Kello näytti kuitenkin hyvin kohtuullista aikaa ja laskin, että voisin käyttää vaikka tunnin molempiin viimeisiin kierroksiin, ja pääsisin silti hyvissä ajoin maaliin! Aikaa siis oli. Ihmeellisesti matka siis eteni ja pääsin viimeiselle kierrokselle. Viimeisellä kierroksella pohdin, olenko tosiaan jo näin pitkällä, vai pitääkö vielä varmuuden vuoksi lähteä uudelle kierrokselle. Tuo kertoo pienestä väsymyksestä ja todellisuuden tajun hämärtymisestä. Karistin kuitenkin nämä ajatukset mielestäni, koska tiesin että olen laskenut ihan tarkasti kulkemani kierrokset.

Maalisuoralla:



Maaliin pääsy oli ihanaa. Kuuluttaja ei reagoinut mitenkään - olinko siis sittenkään maalissa? Sitten hän kuulutti ja mainitsi kuin ohimennen, että olen naisten 50-54 -sarjan voittaja. En uskonut korviani, mutta nostin silti käteni ylös. Voihan sitä riemuita, vaikka ei se olisi tottakaan, mutta jälkikäteen selvisi, että totta se on. Uskomatonta, mutta totta.

Blogin elvytys

Nyt olen löytänyt niin monta uutta mielenkiintoista blogia - triathlonblogia - että päätin itsekin elvyttää tämän oman vanhan urheilublogini. Nimi "Toinen laji" viittaa omaan liikunta- ja urheiluhistoriaani. Kilpakävely oli ensimmäinen lajini, triathlon on minulle toinen laji. Triathlonin takia löysin vielä uinnin - onko kilpauinti minulle siis jo kolmas laji? Näiden lisäksi uusimpana uutukaisena lajina harrastan myös hieman (pyörä)suunnistusta.

Triathlonblogeja tutkin Finntriathlonin Joroisten puolimatkan 2013 kisan takia. Ja minähän en tuohon liemeen lähde ja soppaan joudu, ehdin nauraa ja ilkkua jo koko viime kevään! Tiesin, että kilpailu oli jo tammikuussa täynnä, eikä ilmoittautuminen olisikaan ollut mahdollista. Sitä paitsi minun harjoittelullani ei puolimatkan kisaa selvitetä, ajattelin. Ajatus osallistumisesta jäi kuitenkin kypsymään erityisesti valmentajakurssilla Pajulahdessa. Toiset vakuuttivat, että harjoittelumääräni riittää kyllä puolimatkan kisaan.

Kesäkuun lopussa ajatus oli kypsä. Halusin lähteä kokeilemaan puolimatkan triathlonia. Punnitsin mielessäni vaihtoehtoja. Tiesin, että jos voisin päästä vielä Joroisille Finntriathlonin puolimatkalle, lähtisin kisaan. Kuin tarjottimelle asetettuna tuli tieto, että vielä voisi ilmoittautua jonotuslistalle ja mahdollisesti päästä kisaan, jos on halua tulla. Samana päivänä laitoin sähköpostin ja jo seuraavana päivänä sain tiedon, että saan ilmoittautua kisaan. Yhden yön mietin ja se siitä: ilmoittauduin triathlonin puolimatkalle Joroisiin. Kisaan aikaa oli silloin vajaat kolme viikkoa. Yes! Rohkea rokan syö!

Maakuntaviestissä 2010

Tämän vuoden hiihdon maakuntaviestissä Ruokolahdella oli pakkasta -16 astetta, mutta viime vuodesta poiketen en jännittänyt tippaakaan! Silloin pelkäsin -2 asteessa (astmaatikkona), mutta nyt ei ollut huolen häivää - kiitos hyvän harjoittelun! Olenhan sivakoinut jo reilusti yli 200km, ja melkein kaikki kirpeässä pakkassäässä, noin -8 asteesta -18 (jopa -20?) asteeseen!

Hiihto onnistui suht'koht' - eipä valittamista. Kovin lyhyeltä vaan matka tuntui, vaivaiset 1,6km. Olishan sitä mennyt pidempäänkin... Karjala Triathlon otti komeasti kaksoisvoiton harrastesarjassa, mutta oma joukkueeni ylsi vain 7. Hienosti kuitenkin kokonaisuutena!

Treenit 2009

Tämänpäiväisen hiihtolenkin vastapainoksi valmistui selvitys vuoden 2009 treeneistä. Yhteensä treenitunteja kertyi 314. Yksi kuva selvittää enemmän kuin tuhat sanaa, joten...


Tuossa kaaviossa kävelyt sisältävät sekä reippaan kuntokävelyn (mahdollisesti myös sauvakävelyä) että kilpakävelytreenit. Pyöräilyt pitävät sisällään kuntopyörällä ajon, kilpapyöräilyt sekä spinningharjoitukset. Yllätykseksi muodostui itsellenikin, miten paljon olen kävellyt viime vuonna, vaikka luulin vähentäneeni nimenomaisesti kävelyharjoittelua! Uinnin suuren osuuden tiesin jo etukäteen. Juoksuharjoittelun pieni määrä ei ole yllätys.

Toisessa kaaviossa olen eritellyt kävelyt sekä pyöräilyt, ja määrät ovat seuraavat:


Nyt kävely ja uinti erottuvat selkeiksi päälajeiksi, muissa lajeissa harjoitusmäärät tasoittuvat lähemäksi toisiaan. Puolustan itse kävelyn mukanaoloa harjoittelussa sillä, että reipas kävely (+sauvakävely) on aina minulle kevyt ja palauttava harjoitus.

Vuoden vaihde 2009-2010

Vuosi on vaihtunut vahvasti hiihdon merkeissä. Jouluviikolla kilometrejä kertyi vajaat 90 ja tällä viikolla reilut 100! Toinen laji, jota olen harjoittanut, on kävely (+kevyt hölköttely) - tarkoituksena palauttelu hiihtotreeneistä sekä vasemman jalkaterän huoltaminen hyvälestisessä talvilenkkarissa.

Jonkunlaista itsetutkistelua olen myös harjoittanut mennyttä vuotta tarkastellen ja suunnitelmia tehden, mutta mitään radikaalia ei ole syntynyt. Viime vuoden voisi jakaa kahteen osaan: aktiiviseen ja onnistuneeseen (treeni- ja kilpailumielessä) kevät- ja kesäkauteen ja passiivisempaan syksykauteen, josta melkein kolme kuukautta kului sairastellessa ja puolikuntoisena. Marras-joulukuussa fyysinen vointi alkoi olla taas ennallaan, ja treenit ovat onnistuneet hyvin.

Vuosi sitten suunnittelin tulevaisuutta näin: Kaksi suunnitelmaa kulkee jopa uuden vuoden lupaus -nimellä. Ensimmäinen koskee triathlonin puolimatkan kisaa. Lupaan osallistua.. Toinen lupaus koskee kilpakävelyä veteraanien MM-kisoissa. Lupaan osallistua 5000m ratakävelyyn ja 10km:n maantiekävelyyn. Taaskaan en lupaa päästä maaliin, vaikka maaliin pääseminen on tavoite...
Teen vielä kolmannen uuden vuoden luopauksen. Se koskee uintia. Lupaan yrittää tavoitella mitalisijaa mastersmestaruusuinneissa jollakin rintauintimatkalla..

No, ensimmäinen lupaus ei toteutunut, koska huomasin, että triathlonin puolikas olisi minulle liian vaativa matka. Toinen toteutui osittain, veteraanien 5000m:n MM-kisakävely - ja maaliinkin pääsin! Kolmas toteutui, mitalisija mastersmestaruusuinneissa. Mutta vuosi sitten hahmoteltu viimeinen suunnitelma toteutui: Sellainen kiehtova ja vaatimaton (!) vuoden 2009 tulostavoite olisi oman ikäsarjan SM-mitali uinnissa, kilpakävelyssä ja triathlonissa, mitalin värillä ei väliä...

2009 syksypuolella - silloin sairastellessa - harkitsin jo lajien vähentämistä ja keskittymistä yhteen lajiin. Lupasin muutosta harjoitteluohjelmaan, mutta... Nyt on jo mieli toinen. En suinkaan ole vähentämässä harjoitus- ja kilpailulajejani! Tämä johtuu siitä, että en halua jättää kestävyysmatkoja pois ohjelmastani, en treeneistä enkä kilpailuista. Näin siis jatkuu: lajien sillisalaatti ja joka paikan höylän harjoitukset... :) Ehkä se ei ole ns. järkevää, mutta jotakin viehätystä tällaisessakin elämässä ja urheilussa on!

Pohdittavaksi siis jääköön: onko triathlonin puolimatka minulle liian pitkä... Enpä anna lupausta tänä vuonna, mutta takaraivossa tuo kysymys on..

Viisas, viisaampi...

Olenko nyt viisas, kun olen käynyt yleisurheilun SM-kisajärjestäjien kurssin viime viikonloppuna? En kyllä niin voi väittää, mutta ainakin olen viisaampi kuin aikaisemmin! Nyt tiedän sen, mitä minun pitäisi tietää, mutta totuuden nimissä en kyllä vieläkään tiedä kaikkea! Olen tullut urheiluseuratoimintaan oman urheilun kautta eli siis vasta aikuisiällä, ja oman urheilemisen takia päätynyt myös valmennus-, tuomari- ja toimitsijatehtäviin. Näkökulmani kisajärjestäjän tehtäviin on siis ehdottomasti lähempänä kilpailijan näkökulmaa kuin sellaisen, joka on aloittanut yleisurheiluun tutustumisen toimitsijana! Tänä syksynä olen lupautunut ottamaan melko haastavan tehtävän kilpakävelyn SM-maantiekisassa 2010. Välillä tuntuu hurjalta suostua vapaaehtoisesti pyydettyyn tehtävään, mutta uskon, että suoriudun omasta osuudestani, kun mukana on kokeneet SUL:n toimitsijat ja LUM:n seuraihmiset.

Yleisurheilun SM-kisajärjestäjien koulutus avasi kyllä silmät urheilukisojen järjestämisestä. Ei ole kysymys yhden ainoan SM-kisan järjestämisestä, vaan useiden SM-kisojen järjestämisestä Suomessa vuosittain... Puhumattakaan kaikista muista lajeista, joissa SM-kisoja järjestetään! Työmäärä on valtava. Mukana on niitä, jotka tekevät työn saaden vaivoistaan palkan rahana, mutta mukana on hyvin paljon niitä, jotka vapaaehtoisesti osallistuvat ja ahertavat erilaisissa tehtävissä. Rikkautta on se, että näistä tehtävistä löytyy kaikenlaista mielenkiintoista - ei kun vaan valitsemaan sellaista tehtävää, joka kiinnostaa ja johon omat taidot sopivat! Yhdessä tehden onnistuu.