Näin pitkänäperjantaina on ihan luvallista kirjoittaa lisää elämän murheista. Senhän olen jo kertonutkin, että elämän murheet välillä valvottavat minua ja sen, että parasta stressinhallintaa on liikunta ja urheilu! Niin kai nytkin.
Tosiasioista kerron sen, että olen eronnut. Jos ei avioliitto toimi eikä asioita saada sovittua, on parasta erota - tässä minun tapauksessa ei ennemmin vaan todellakin myöhemmin. Nämäkin elämän murheet ovat osaltaan olleet ylläpitämässä minun jatkuvaa ja ahkeraa liikuntaharrastustani. Mitä suurempi ahdistus, sitä pitempi lenkki! (Ei siis 'Mitä tyhmempi mies/nainen, sitä pitempi lenkki.') Nyt vielä kävi niin että ehdin jo luulla, että olen kohonnut sellaisen yläpuolelle, mutta ei. Matalatehoiset pitkät ja pitkähköt lenkit ovat yhä tarpeellista mielenterveyshoitoa.
Oulun uintikisojen jälkeen olen vähän etsiskellyt elämää, ja samalla on tullut pohdittua, miten jatkaisin treenejä. Tiesin jo etukäteen, että Oulu on vedenjakaja keväässä. Triathlonkisat lähestyvät ja lumi sulaa - kohta ajan minäkin ulkona pyörällä. Juoksussa oireileva polvi on magneetti/ röntgenkuvattu, mutta lääkäriin pääsen vasta myöhemmin, koska jouduin vaihtamaan ajan. Leikkausta tuskin saan, ellen maksa sitä itse. Lääkäri totesi jo etukäteen, että 'eihän sinusta tarvitse maratonjuoksijaa tulla, eihän...'! Hän ei kuullostanut kovin halukkaalta uhraamaan yhteiskunnan varoja minun polveeni ja juoksuharrastukseeni. No, jos uimari sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti