Väsynyt elokuu

Pohdin useampaan kertaan tämän postauksen otsikkoa. "(Ei)tervettä päivää" oli jo käytetty, "Sairasta päivää" kuulostaa aivan sairaalta... "Sairas elokuu" olisi vienyt hakoteille, joten päädyin tähän, joka antaa oikeamman informaation: "Väsynyt elokuu".

Väsynyt elokuu - toden totta! En ole voinut paljoakaan kirjoitella urheilublogiin, kun ei ole tullut urheiltuakaan. Lankesin Kuopion pikatriathlonin jälkeen urheilijan alkeelliseen virheeseen: Kyllä minä treenaan, kun tuo toinenkin treenaa! En kuunnellut tarpeeksi omaa kehoani vaan pistelin menemään. Vertailukohtana oli vaatimattomasti minua nuorempi, varsin hyvän tuloksen veteraanien MM-kisassa tehnyt naismaratoonari..

Koko elokuu on siis sujunut väsyneissä merkeissä. Arkiaskareista on yritettävä selvitä. Työ on tuonut oman stressinsä, mutta sillä rintamalla ei ole mitään uutta, joka olisi syynä väsymykseen. Välillä on tuntunut jo paremmalta, mutta totuus paljastui taas tänään: päänsärky - ja väsyttää... Kun päänsärky hieman hellitti, tein pienet siivoukset, mutta sen jälkeen oli taas "kuukauden treenin" vuoro: vaakatasoon, silmät kiinni, rauha, hiljaisuus.

Viivalle asti

Urheilukilpailuihin osallistuminen on hurjaa. Jotta pääsee starttiviivalle, on monenmoiset kiemurat jaksettava ja osattava käydä läpi. Kokematon (tai huonokuntoinen - mutta harvemmin sitä!) voi uuvahtaa jo ennen starttipistoolin laukausta. Edeltävien kiemuroiden jyrkkyys ja pituus riippuu kovasti lajista, kilpailujen tasosta ja kilpailupaikasta - unohtamatta kilpailijan avustajien määrää...

Lähtökohta on tietysti, että kilpailija harjoittelee etukäteen. Mitä paremmin on harjoitellut, sitä mukavampaa on kisassa! Ilmoittautuminen kisaan on kokemukseni mukaan kaikkein helpoin juttu, vaikka toki arvokisoihin tai ulkomaisiin kisoihin ilmoittautumisessa on tiukemmat kurvit kuin pienissä tai kotimaisissa kisoissa. Seuratkin avustavat ilmoittautumisessa, joskus jopa hoitavat koko homman maksuineen päivineen! Kilpailupaikan löytäminen on helpottunut navigaattoreiden yleistymisen myötä, mutta aina ei navigaattori auta! Ulkomailla kilpailupaikan löytäminen voi olla jo kynnyskysymys. Useimmiten ei ole autoa käytössä ja kaikki virheliikkeet maksetaan omilla jaloilla tai rahapussilla. Tässä vaiheessa lajivalinta voi olla joko helpotus tai rasitus: mitä enemmän välineitä harteilla, sitä kireämmät hermot...

Jos ja kun kilpailupaikka on löytynyt, alkaa varsinainen kilpailuun valmistautuminen. Välineiden järjestely, vaatteiden vaihto, verryttely, venyttely. Kaikki tietää, että vessaankin on mentävä sopivana aikana... Calling - kokoontuminen - asettaa omat aikarajat. Joskus sieltä pääsee tarvittaessa pois (jonnekin vaan), joskus ei minnekään (siellähän pysyt). Joskus kisa-aikataulu ei pidä paikkaansa ja silloin ollaan myöhässä (siellähän pysyt yhä).

Ja kun startti kajahtaa, olet parhaissa voimissasi, oikeissa varusteissa - ja tietysti täydessä innossa!

PS. Omasta mielestäni kotimainen kansallinen kävelykisa ulkona urheilukentällä on helpoin tapaus. Painajainen, johon ei aio vielä mennä mukaan, on triathlonkisa ulkomailla - ja yksin (tyyliin 'pyöräkin mukana minne ikinä menetkin') en siihen ryhdy ikinä! Tiestysti vannomatta paras... :)

Tervettä päivää

"Urheilija ei tervettä päivää näe..." on ainakin joskus sanottu. Itse olen tämän kesän lopuksi vähän huilannut ja parannellut - niin, sitä pientä flunssaa ja yhtä ainoaa paikkaa, jossa on jonkunlainen rasitusvamma kesän jäljiltä. Rasitusvamma on - yllätys, yllätys - peukalossa! Käsin kirjoittaminen sattuu.

En todellakaan tiedä, mistä peukalo on rasittunut! Olen käynyt läpi kaiken mahdollisen, ja syyksi lopulta arvelen asentovirhettä BodyPumpin rautatangon käsittelyssä. Muuta en keksi. Kaiken sen urheilun jälkeen: rasitusvamma peukalossa!

PS. Haittaa muuten työntekoa. Olisinkohan oikeutettu sairauslomaan?

Kuopiosta tulossa

SM-pikatriathlon selvitetty Kuopiossa. Maalissa, toinen sija. Satu ahersi edelläni kelpo suorituksen - onnittelut Satulle! - minä taapersin perässä. Heti uintiosuudella tuli ensimmäiset merkit siitä, että vointi ei ole normaali. Ei kuitenkaan mitään hälyyttävää, ihan tavallista voimattomuutta vaan. Lähdössä veden lämpötila oli muistaakseni 21,7 astetta, ja märkäpuvun käyttö oli sallittua. En huomannut ketään, joka olisi uinut ilman. Tuo lämpötila riitti kuitenkin antamaan minullekin lämmön tunteen uintiosuudella - minäkin vilukissa olisin voinut uida ilman märkäpukua! Seuraavassa lähdössä 22 asteen raja oli jo saavutettu, ja märkäpukukielto tuli voimaan. Oikein hyvä heille.

Vaihdossa tuhrasin taas monta sekuntia ylimääräistä, mutta pyörän selkään pääsin. Jo ensimmäisellä kierroksella tunsin taas voimattomuutta, ja ajelin sen mukaan. Eipä siinä muutakaan voinut.

Ja juoksu olikin jo yhtä... Ihanaa oli, että polveen ei sattunut yhtään - jotakin hyvää sentään. Toisella kierroksella mieleeni jo hiipi katkeruus, että kuka tahansa 45-vuotias tekisi tämän paremmin kuin minä! Karistin kuitenkin nopeasti nämä valheelliset ajatukset mielestäni, kun keuhkoputki meinasi reagoida kouristuksella... Sepä se - tiedän, että ns. astmakohtauksen voi saada ihan vaan psyykkisistä syistä. Eli siis hyvällä mielellä pystyy tällaiseenkin rääkkiin, mutta jos on paha mieli, voi vaikka saada kohtauksen... Kummallinen on ihminen, tämä psyyken ja fyysisen kehon muodostelma!

Joka tapauksessa kannatti taapertaa Kuopio-triathlonissa! Sää oli loistavan loistava, ja oli mukavaa kokea kisa melkein kaupungin keskustassa ja hienolla Väinölänniemellä! Maaliinkin kannatti tulla: sain mitalin lisäksi palkinnoksi Feelmax-kevytjalkineet ja hyvät hiihtohanskat. Tämmöiset palkinnot viimeistään pahan olon poistaa! Ja nyt on aikaa parannella loput taudin rippeet pois särkylääkkeen avustuksella...

Kuopioon lähdössä

SM-pikatriathloniin osallistuminen oli epävarmaa tähän päivään saakka. (Tai onhan se epävarmaa vieläkin, kun ei startti ole tapahtunut!) Nyt voin kuitenkin sanoa, että pyrin osallistumaan kisaan ilmoittautumiseni mukaan. Tämä viikko on mennyt pienessä kesäflunssassa - tai mikä lienee ollut. Kaikenlaisia oireita oli: kurkkukivusta vatsan pulputukseen (?), tylsyydestä heikkomielisyyteen... Tänään voin kuitenkin jo paremmin (varsinkin se heikkomielisyys on ohitettu!), ja sehän on ihan riittävä syy lähteä kisaamaan.