Uuden vuoden odotusta

Viikko 52 meni joulua viettäessä, ja urheilupuolella se käsitti palauttelua ja kävelyä. Pääkaupunkiseudulla joulu oli lumeton ja sää oli erinomainen juuri kävelyyn. Harmi, että olin joutunut karsimaan matkatavaroista jopa kävelysauvat, kun kaiken maailman joulukukkaa sun muuta oli ollut tärkeämpää kuljettaa mukana. Suoritetut harjoitteet olivat siis puhdasta, tavallista kävelyä. Oliko edes reipasta - sitäkään en uskalla luvata... Mutta ihan kiitettävän monta tuntia tuli käveltyä. Palauttelua tarvitsin: stressiä oli elimistössä ihan varmasti, sitä todisti se edellisen viikonlopun kolmepäiväinen migreenityyppinen pääkipu sekä helposti esiintyvä sydämentykytys. Nyt niistä on jo onneksi päästy.

Mukavasta joulusta huolimatta en tunnusta olevani erityisen jouluihminen. Olen aina hyvin huojentunut, kun uusi vuosi alkaa ja lähdetään kohti valoa. Ryhdyin jo miettimään, mitä voisin luvata uuden vuoden lupauksena. Eikö uuden vuoden lupauksen pitäisi olla jotakin hyvää? Laittaisin pystyyn kyselyn, jos olisi vähän enemmän vastausaikaa, mutta kun uusi vuosi on jo parin päivän kuluttua, niin saatte - te muutamat uskolliset lukijani! - vastata ihan noissa kommenteissa!

Suunnitteilla oleva ensimmäinen lupaus koskee triathlonin puolimatkan kisaa, joka on minulle tosi kova haaste... Siis lupaanko
a) osallistuvani puolimatkan triathlonkisaan ensi kesänä?
b) tulevani maaliin asti vaikka kontaten puolimatkan kisassa?
c) että en missään nimessä tule maaliin kontaten puolimatkan kisassa, vaan keskeytän kisan, jos olen aivan poikki (säästän teidätkin häpeältä...)?
d) että en osallistu puolimatkan kisaan?

Toinen suunnitteilla oleva lupaus koskee kilpakävelyn 5k/10k/20k -kisoja veteraanien MM-kisoissa Lahdessa. Mikäli lupaan osallistua, se tietää harjoittelun lisäksi kovaa lihashuollollista panostusta. Siis lupaanko
a) osallistua johonkin kävelylajiin veteraanien MM-kisoissa?
b) osallistua kaikkiin kävelylajeihin vet. MM-kisoissa?
c) mahdollisesti osallistua kävelyyn MM-kisoissa (tähän vaihtoehtoon sisältyy perumisoikeus)?

On vielä aikaa kypsytellä lupauksia. Uuneihin vaan lämpöä!

PS. Paras saamani joululahja oli juomareppu. Naisellisen pieni (2,1 l) ja kaunis. Pienikin riittää, vaikka tunnetusti olen kova juomaan (vettä).

Hyvää Joulua!

Kadotin hauskan laulavien porojen ryhmäkuvan, enkä löydä sitä enää, mutta positiivareiden joulukortti on myös sopiva. Kurkin juuri tonttuna ulos ikkunasta ja yritin katsoa, onko nyt kysymyksessä valkoinen vai vihreä joulu, kun en ole kotona vaan aivan alkuperäisessä kotona-kotona, joka sijaitsee siis etelärannikolla. Näyttää siltä, että hiihtämään ei ole mitään asiaa - täällä on siis vihreä joulu, ei musta.

Hyvää joulua!

Joulujuttua

Turkulainen kirjailija on muotoillut yhden joulun toivelahjan:

Joulupatja eli ohje kummottos viätetä hiano joulu

Joulupatja o mu omakeksimä perinne, mink mää tahtoissin lanseerat niil ihmisil, ketkä tahto viättä lepojoulu.

Joulupatja tehrä nii, et jouluaattoaamun sänkyst raahata patja keskel olohuane lattia peittoines tyynyines päivines.

Ympärs asetella ruakka (mitä ei ol itte tehty vaa myyjäisist ostettu taik jonku ahkeran jouluihmisen laittama), namei ja uussi kirjoi ja mitä muit paketei onka sattunu saama.

Siäl peito al sit maatta uuttevuatte saak, käännetä välil kirja sivui taik kylkke ja ojenella kätt kohren konvehtei. Viarai ei saa tul käymä, eikä itte kuulu käyrä missä.

Ei ol väli onk yksinäine, pariline taik perheline – joulupatja o joustava ratkaisu.

Ko siit nousse, o niin kyllästyny makkamisse ja niin täys tyäntouhu ja toiminna ilo, et sitä riittä pitkäl kevässe.

Heli Laaksonen

Yhtä juhlaa

Ja lapset laulaa: jouluntähti on ehdoton...

Nyt ovat lapset taas laulaneet. Perusjoulujuhlaan kannattaa panostaa, mutta vaikka kuinka yrittäisi ottaa rennosti, on melkeinpä aina tuloksena pääkipu! Niin nytkin. Mutta silti meni hyvin. Oli tosi kivaa, kun 26 tonttua jymisteli juosten ensin pimeässä salin kahta puolta lavalle, ja siellä alkoi hiipiminen. Sitten tanssia ja temppuja, hypyt, voltit, kärrynpyörät ja lopulta pyramidit. Ihan nappiin eivät pyramidit menneet, mutta väliäkös sillä. Nyt toivon, ettei kukaan keksi illalla kotonaan, että selkä tai varpaat ovat venähtäneet tai jopa poikki, ja tietysti se on taas sen open vika... Koulussa ei ainakaan kukaan valittanut.

Ehkä kirjoitan lasten liikunnasta joskus enemmänkin, mutta seuraavaksi taidan parannella tätä omaa päätäni, kuntoon taas huomista varten.

Jouluherkku

Vihdoinkin löysin tänään eräästä ruokakaupasta omaa jouluherkkuani ja ostin sitä ison palan! En tosin ihan noin isoa kuin kuvassa, mutta kuitenkin... :) Kysymyksessä on HK:n maksapasteija (kuva HK) ei ns. kalaasimaksapasteija vaan ihan tavallinen maksapasteija , jota tiskiltä myydään paloina. Ai, että on herkkua ruisleivän päällä!

En tiedä, miksi tätä herkkua myydään niin vähän ja harvoin täällä päin, että melkein treenistä käy, kun laukkaa kaupasta toiseen sitä hakemassa. Onneksi minulla oli aikaa koluta muutama kauppa mokoman takia. Kevyt viikko treeneissä, niin mukamas on, mutta joulun jälkeen on ainakin raskas viikko, kun tällaista herkkujen kyllästämää kehoa lähtee liikuttamaan! Eikä nyt ole vielä edes joulu, ja karkkihana on auki ja maksapasteijaakin jo löytyi. Oi voi.

Kilpakävelyä ja jääkiekkoa

Tämän päivän treeni oli kilpakävely matolla: pitkät verryttelyt + 10 x 1min vauhdikkaasti/1'. Ei siis mikään kova treeni, enemmänkin hermotusta hakevaa tuohon lajiin. Kyseisen maton vauhtiasteikko on sen verran sekaisin, että en mittaa vauhteja sillä lainkaan, seuraan vain sykettä. Matto on iso testimatto, johon mahtuu kaksi urheilijaa samaan aikaan - jos kyseiset urheilijat vaan pääsevät yhteisymmärrykseen siitä vauhdista! Syke laski ihan kivasti palautusten aikana - en siis ole ainakaan ihan täysin hapoilla (mistä eilen mainitsin). Kilpakävelyä on hyvä pitää treeniohjelmassa sen verran, että ensi kesänä on mahdollisuus osallistua veteraanien MM-kisaan Lahdessa. Mitalihaaveita ei ole, siihen en MM-kisassa yllä. EM-hopeaa kävelin 2004 Tanskassa 10km:n maantiekisassa - se on muuten ainoa ulkomaankisani. Mutta Lahden MM-kisaan olisi kiva osallistua siksi, että näin isot veteraanien kisat ovat näin lähellä. Sitten vaan ahkeraa lihashuoltoa, että polvet oikenevat kunnolla sääntöjen mukaan, niin että pääsisi maaliinkin startin lisäksi.

Erikoinen on tuo veteraani-nimitys, jota yleisurheilussa käytetään. Olenko siis "veteraani"?

Olin muuten elämäni ensimmäistä kertaa jääkiekko-ottelussa tänä iltana. SaiPa-KalPa päättyi 3-4 SaiPan hurjan loppukirin ansiosta. Loppukirin - vai miksi sitä sanotaan jääkiekossa? Onnittelut vaan kuopiolaisille! Tähän sivistävään tapahtumaan minut ohjasi yleisurheiluseuran lahjoittamat vapaaliput. En voinut jättää käyttämättä, kun näin minua lahjottiin.

Glögiä treenijuomaksi

Nyt alkaisi olla jo kevyen viikon/jakson paikka. Treenit kulkee neljättä viikkoa sellaiseen tahtiin, että melkein itseä hirvittää. Olin jo mukamas parikin kertaa aloittanut kevyen jakson, ja sitä on kestänyt tasan päivä, ja sitten taas lisää, ja vauhtia kanssa... Kinkunkeruu (kinkun "pudotus"?) Lauritsalan uimahallissa on vielä menossa ensi maanantaihin asti. Se on yksi asia, joka on minua innostanut, vaikka se uintimatkan kerääminen ei ihan kerro minun harjoitusteni totuutta, koska kinkku-uinnissa saa kerrallaan merkitä vain 2000m! Tänäänkin uin 2700m. Ja sitäpaitsi hiihdin 25min jo sitä ennen. Melkein itseä jo huolestuttaa tämä tällainen meno! Tulen tällä menolla joko ihan älyttömän hyvään kuntoon tai sitten menen vain ihan hapoille. Tulisin tietysti mieluummin hyvään kuntoon - eikös vaan ole outoa..

Kinkku-uintikampanja päättyy ensi maanantaina 15.12. kynttiläuintiin. Olen jo luvannut mennä tiettyyn aikaan uimaan kynttilöiden loisteeseen ja nauttimaan glögiä treenijuomana. Silloin viimeistään alkaa kevyt jakso - ja tosi kevyt muuten sitten onkin! Joulun karkki- ja herkkuhana on muuten myös jo auennut. Mitäs järjestivät Karjala Triathlonin vuosikokouksen Fazerin tiloissa - siellä oli ämpärin kokoiset kulhot täynnä karkkia. Se jatkui viikonloppuna kotona, ja vielä arkipäivänäkin on mennyt tummaa suklaata ja piparkakkuja kovaa tahtia. Niin että täytyyhän minun tässä kovasti treenatakin, että nuo energiat jonnekin katoavat.

Lyki ja kuorsaa

Tänään minun oli tarkoitus mennä hyvin kevyelle lenkille, esim. sauvakävelemään, mutta kun hauskuus tuli tärkeämmäksi kuin järkevyys, lähdin kuitenkin hiihtämään. Palauttelun takia olisi hidas tempo ollut hyväksi - siinä sauvakävely on aina varmaa perustavaraa. En siis kuitenkaan malttanut. (En jaksa enää sauvakävellä! - kiukuttelua...) Poika lähti mukaan ja täräytti neuvon: no, lyki ja kuorsaa sitten... Just.

En oikein malta ajatella harjoituksia kovin järkevästi tällä hetkellä. Liikkeelle on päästävä ja harjoituksen on oltava kivan tuntuinen, mielekäs, kivassa mielessä. Ei siis pelkästään järkevä ja harjoitussuunnitelmaan sopiva. Odotan kovasti vuoden vaihdetta sikäli, että silloin on jo pimein aika voitettu ja valoa kohti mennään. Marraskuu, joka on yksi pahimmista kuukausista, meni yllättävän kivasti alkaneen uinti-innostuksen takia, ja nyt tämä hiihtäminen tuo myös uutta potkua joulukuun etenemiseen. Kevätpuolella sitten voi hioa harjoitusohjelmaan järkeä, kun ei ole enää kysymys henkisestä hengissäpysymisestä...

Lumetettu latu

Vihdoin ja viimein eilen lähdin Lappeenrannan kisapuistoon lumetetulle ladulle hiihtämään! Olen melkoisen monta vuotta välttänyt kyseisen ladun käyttöä ihan kai laiskuudesta tai sitten vain lajivalinnan takia. "Parempi kuin Vuokatissa..." sanoi joku ohitse suhahtaessaan, mutta en tiedä, mitä hän oikeastaan tarkoitti. Hiihdin itse pari tuntia ja olin hyvin tyytyväinen. Miksi mennä merta edemmäksi kalaan, tai latua edemmäksi hiihtämään? Itse asiassa olin niin tyytyväinen latuun ja sen ympäristöön, että en toivokaan enää lumisadetta ja suuria lumikasoja - auton jatkuvasta puhdistamisesta puhumattakaan. Siirtymiset ladulle ja takaisin oli niin miellyttävän helppoa.

Sitten lankesin ostamaan itselleni hiihtopuvunkin urheiluliikkeestä, joka houkutteli asiakkaita kohtalaisella alennuksella tänä päivänä. Hyvän puvun sain. Ei kun siis ladulle uudestaan - kun se ei edellytä edes lumisadetta! Isot kasat on lunta vielä jäljellä latua varten täällä Lappeenrannassa.

Kuperkeikkaa ja muuta sirkusta

Tänään harjoittelin uinnin käännöstä oikein valmentajan avustuksella. Nenä täynnä vettä hiottiin ja etsittiin kuperkeikan lähtöpaikkaa. Ja ponnahdusta, ja käännöstä. Onneksi olen harjoitellut kuperkeikan vedessä jo lapsena, sehän on kaiken alku. Kyllä taas kiitin itseäni lapsuuden innosta!

Lapsena pitäisi harjoitella vähän kaikkea - sitä sun tätä. Varsinkin kaikenlaisia liikkeitä, taitoja ja tietenkin myös nopeutta. Tänään meillä oli töissä, siellä peruspuolella siis, sirkusopettaja opettamassa ja ohjaamassa lapsille sirkustaitoja. Tasapaino, keskittyminen, kehonhallinta, näppäryys olivat sopivaa valuuttaa niillä tunneilla. Näiden lisäksi sirkustaitoihin kuuluu sovittelutaidot ja luottamus. Kyllä poikia harmitti, kun tyttöjen ihmispyramidi onnistui paremmin ja nopeammin kuin heidän! Pojat riitelivät niin pitkään kunkin paikasta pyramidissa, että tytöillä oli omansa jo valmis siinä vaiheessa. No, siihen vielä palataan ja ehkä myös jotakin opitaan...

Peruspuolella on sikäli kiva olla töissä, että melkein kaikkea, mitä harrastaa, voi käyttää hyödyksi töissä - tavalla tai toisella. Liikuntataitoja varsinkin. Ja vaikka lapsuuden taidoista on iloa, voi näin aikuisenakin vielä oppia uutta. Esimerkiksi uusia uintilajeja. Mitenhän käy, kun menemme koululaisten kanssa uimahalliin: maltanko pysyä altaan reunalla vai suoritanko valvontaosuuteni altaasta käsin?

Erikoinen tapaus

Tänään törmäsin erikoiseen tapaukseen: kuntoilukeskuksen toisessa salissa olevaan hierovaan tuoliin. Olin kyllä lukenut siitä ja tiesin sen olemassaolosta, mutta en ollut viitsinyt mennä kokeilemaan. Sillisalaatin (2,5h pk:a kuntosalin matolla, pyörissä, soutulaitteessa, jne. laitteissa) jälkeen menin toiseen saliin ja uskaltauduin kokeilemaan laitetta. Erikoinen tapaus, hierova tuoli. En osaa vielä kiittää tai tuomita sitä, täytyy seurailla tuntemuksia. Mutta seuraavan kerran, kun käytän sitä, vaihdan kuivat ja lämpimät vaatteet ylle jo etukäteen.

Treenikieltoja

Tänään näin juoksusuoralla entisen valmennettavani. Hän treenasi. Kaksi viikkoa sitten olin kuullut, että hänellä on kolmen kuukauden treenikielto omassa lajissa ja korvaavaa harjoittelua vedessä. Minun matematiikkani mukaan hän ei ole mitenkään voinut pitää kolmea kuukautta taukoa, kun aivan viimeisimmistä kilpailuistakin on vasta kaksi kuukautta! Mutta kunnianhimoisen nuoren urheilijan treenimatematiikka venyy ja paukkuu.

Minäkin määräsin itseni treenikieltoon yhdeksi päiväksi ja vietin ansaittua lepopäivää. Eilen olin niin väsynyt ja toisessa olkapäässä tuntui hassulta, että päivän treenikielto oli paikallaan. Viikon uintisaldoksi tulee jäämään 6700m. Olen mielenkiinnolla seurannut, tuleeko lisääntyneestä uintimäärästä mitään tuntemuksia juuri olkapäihin. Tulihan siitä, mutta osuutta asiassa voi olla myös ehkä vähän vinoon menneellä punttien heiluttelulla. Lepäämisen lisäksi hoidin tänään itseäni tehokkaalla venyttelyllä ja olkapäätä kylmägeelillä.

Uintien lisäksi tällä viikolla hiihdin yhden harjoituksen 15km, tein lyhyen juoksuharjoituksen ja tasavauhtisen pk-kilpakävelyharjoituksen juoksumatolla. Huomenna on tarkoitus tehdä vielä pitkä pk-harjoitus, lajien iloinen sillisalaatti!

Vaan niin onnellinen

Eilen hiihdin. Pitkästä aikaa. Vanhoilla voiteilla lähdin, se kuului strategiaan - sittenpähän taas on intoa voidella, kun muistaa miten tuskaa oli vanhoilla voiteilla. Suksissani ei ole ollut muuta kuin luistovoidetta kymmeneen vuoteen. Silloin opin luisteluhiihdon ja heti minusta tuli todella vannoutunut luistelija. En laita suksiini pitoa edes koululaisten kanssa hiihtäessäni, käsivoimat riittävät pidoksi. Käsivoimaa pitää olla sen verran, että pysyy ylämäessä paikoillaan, kun tsemppaa luokan viimeisimpiä hiihtäjiä, jotka ovat valuneet ihan vipona tulevan open syliin. "On se niin kiva, kun sä viitsit hiihtää oppilaiden kanssa", sanoo joku kollega. Mitäs tuosta, totta kai viitsin! Ladulla on niin mukavaa. Tämän viitsimisen olen kai imenyt jo äidinmaidossa. Äidin kanssa käytiin aikoinaan hiihtolomalla Savossa Nilsiässä Mummin luona hiihtämässä. Nilsiän kirkolta Tahkolle ja takaisin - kuinkahan monta kilometriä? Ja lyhyempiäkin latuja siellä kovasti silloin kierrettiin. Äidin kanssa.

Tänään sitten taas oli uimapäivä. Opin uuden lajin: perhosuinnin. Kivan nopeasti alitajunta oli toiminut. Muutamia potkuharjoituksia oltiin tehty aikaisemmin, ja nyt se sujui, vaikka raskasta oli ne muutamatkin metrit. Ensin tajusin potkun, kun sukelsin. On tosi hauskaa, kun laattojen viivat vilistävät ihan lähellä silmiä, kun pohjassa niin sukeltaa! Pelkkä potku pinnalla ei oikein sujunut, mutta kun siihen yhdisti käsivedon, niin sujui jo paremmin. Sain myös käsiveto + 2 potkua -rytmistä ihan kivasti kiinni - näin alkajaisiksi. Ei paha ollenkaan. Ehkä kohta voin sanoa osaavani myös perhosta!

Mä vaan niin pidän uimisesta! Muistuu mieleen ystäväni, joka opiskeluaikanaan käytti kokonaisen lukukauden opintolainan kirjoihin yhdellä kertaa. Minä järkinaisena huudahdin: MITÄ sä oikein ajattelit? "En mä mitään ajatellut - mä olin vaan niin onnellinen", kuului vastaus. Niin - en minäkään nyt tiedä, mistä se johtuu, mutta mä vaan olen niin onnellinen uidessani.

Tonneja ja puolikkaita

Arvoin eilen lopulta "kyllä" ja lähdin Mäkelänrinteen uintikeskukseen puolen tonnin uintia varten. Sisään mennessä näytti siltä, että ainakin puolet Helsingin lapsiperheistä oli menossa uimaan - tungosta oli näin pikkukaupunkilaisen silmin. Ajattelin jo, että tungosta on myös uintiradoilla, mutta todellisuus oli toinen. Ne perheet olivat pulikoimassa matalissa ja lämpimissä altaissa, ja uintiradoilla oli jopa ruhtinaallisesti tilaa. Vau - sekä 25m:n että 50m:n ratoja! Käytin molempia, mutta en yht'aikaa...

Verryttelin ja kohta starttasin puolikkaalle. Aloitin vaparilla, mutta kun halusin päästä kovempaa, vaihdoin rintauintiin. Taas kerran vaihtelin näitä lajeja. Totuus on, että kovempaa olisi kulkenut, jos olisin uinut matkan kokonaan rintaa. Mutta kun tavoitteena on liukua kauniisti ja vauhdilla veden pinnalla jalkoja säästäen, uin myös vapaata. Jos tuon oppisi ja tavoitteen vaikka saavuttaisi. Ajaksi puolikkaalle tuli 9.48,13, 25m:n radalla.

Olin tosi iloinen, että alitin kymmenen minuuttia. Se oli oma tavoitteeni tälle uinnille. Puolikkaan jälkeen uin vielä pari kilsaa vaparia - rauhallisesti liu'uttaen. Panostin myös käsivetoon ja erityisesti käsivedon loppuun viemiseen. Jos sen vielä joskus oppisi...

Viikon saldoksi tuli 10500 metriä uintia. Yli 10km - yes. Tuo matka sisälsi rauhallista kelausta, tekniikkaa, reippaita vetoja, sekä tuon puolen kilometrin vauhdikkaan uinnin.

Märskyssä oli hyvää myös lämmin, iso poreallas, en tiedä mikä sen oikea nimi on. Kävin lopuksi siellä pehmittämässä kymmenen uintikilometrin rasittamat hartiat kovassa vesisuihkussa.

Uintipainotettu viikko

Tällä viikolla (arkipäivät) uintimetrejä on kertynyt jo 7500. Sen lisäksi olen tehnyt yhden juoksuharjoituksen - tynkäharjoitus 30minuuttia - ja yhden kilpakävelyharjoituksen 40minuuttia. Olen siis panostanut uintiin. Ei tämä panostus johdu suoranaisesti mistään kinkku-uintikampanjasta - onpahan hauskaa pitää tällainen uintipainoitteinen jakso välillä. Lunta täällä Lappeenrannassa on vähän ja kuulemma innokkaimmat jo hiihtävät. Minä en ole vielä ehtinyt ladulle.

Tänään oli uinnin tekniikkatreeni. Valmentaja puhui jostakin syystä ihan liikaa. Olisin halunnut uida ja uida. Kylmäkin jo välillä tuli, kun hän selosti meille uintitekniikan hienouksia. Olen huomannut, että olen kestävyysurheilija - voisin toistaa tiettyä harjoitusta monen monituista kertaa. En kaipaa jatkuvasti uutta juttua.

Seuran varaamilla radoilla olisi ollut tilaa pitkälle iltaan, mutta kun kylmä oli jo tullut ja voltissa mennyt jo henkeenkin vettä ja yskitti, niin nousin pois uimasta. Juttelin ainakin tunnin tutun uimavalvojan kanssa ja kopista seurasimme uimareiden tekniikkaa. Teki mieli takaisin altaaseen, mutta vastustin kiusausta. Huomenna olisi mahdollisuus osallistua puolen tonnin uintiin pääkaupungissa. Ei pidä uida itseään ihan väsyksiin tapahtumaa edeltävän iltana, vaikka väsynyt olen joka tapauksessa, jos osallistun.

Hauska juttu

Ensimmäinen kinkku siis starttasi eilen. Olen pahoillani kaikkien muiden uimareiden puolesta, että väännän tämän kinkku-uintikampanjan sisällön huumorille "kinkun" uintikampanjaksi. Mutta kun se on niin hauska juttu... En misään nimessä irvaile kenellekään, jolla on vähänkään ongelmaa painon kanssa, koska olenhan itsekin samassa veneessä. Ne kymmenen vuotta sitten laihdutetut yli 20kg tulisivat varmasti helposti takaisin, jos en harrastaisi liikuntaa ja treenaisi melko ahkeraan! Olen kuullut sellaisiakin kommentteja, että eihän minulla ole painon kanssa ongelmaa ja että "sinähän voit syödä mitä vaan", mutta se ei pidä paikkaansa. Olen kohtalaisen kurinalainen ruuan kanssa - määrästä tulee vaan helposti ongelma. Syön liikaa, koska ruoka maistuu niin hyvälle, ihan se tervellinen ruoka. Ehkä olisikin hyvä opetella herkuttelemaan, mutta erittäin pieniä annoksia.

Siis kinkku-uinti alkoi, mutta erittäin suurella riskillä. Olin aivan tietoinen siitä, että kurkussa vielä vähän tuntui se edellisviikon flunssa. Otin tietoisen riskin. Kaikki tapahtui rauhassa, hätäilemättä. Tavoistani poiketen kävin lämmittelemässä saunassa hieman ennen uintia. Uin 4x500m, vain kelaten rauhallisesti. Haeskelin samalla hyvää uintiasentoa. 2000m:n lähestyessä tuntui kuin olisin saavuttanut jotakin uutta uinnissa. Olin hidastanut potkua ja liuku ikään kuin onnistui vedon yhteydessä paremmin. Siihen jouduin lopettamaan, kun halli oli menossa kiinni. (Sitä paitsi kinkku-uinnissa maksimimäärä kerrallaan on 2000m.) Jäi kiva tuntuma siitä, että ehkä tekniikka voisi parantua oikeasti tuollaisessa matkauinnissa...

Harjoitukset jatkuvat - samoin tänään vielä riskillä. Nyt ei tunnu kurkussa, mutta henki on pikkuisen tiukassa. Ihan oma vika, jos flunssa iskee takaisin.

Korvaavaa toimintaa

Nyt olen ollut viikon päivät treenaamatta flunssan takia. Olo ei ole hassumpi, mutta pientä jälkituntumaa on kurkussa. Yritän kovasti olla viisas, enkä lähde liikkeelle liian aikaisin - töissä tosin olin tämän viikon kaksi viimeistä päivää. Pahaa yskää ei ole tullut, joten höyryhengitystä ei ole tarvinnut käyttää.

Pieniä suunnitelmia on kuitenkin tullut tehtyä: puolen tonnin uinti olisi mahdollista suorittaa 22.11. lauantaina kahdessakin uimahallissa pääkaupunkiseudulla. Samoin Lappeenrannassa Lauritsalan uimahallissa alkaa kinkku-uinti kampanja 17.11. Kinkku-uinnilla voi voittaa joulukinkun, kun kampanjan aikana (4 vk) kerää uintimittariin yli kymmenen kilometriä - sehän tulee helposti. Kymmenellä km:lla saa myös yhden ilmaisen käynnin uimahalliin, joten jos oikein ahkeroisi, voisi ilmaisia kertoja saada vaikka useamman. Että nyt jos koskaan kannattaa uida ahkerasti seuraavat neljä viikkoa! Jos vaikka kinkun saisi... :)

Näiden uintisuunnitelmien lisäksi löysin ensi lauantaille 22.11. maantiejuoksun Vantaan Hakunilasta, Aktia Cupin. 10km tai 5km kuntosarjalaisille. Tässä vaiheessa havahduin ajatukseen, että olenko jotenkin epätoivoinen, kun juoksutapahtumakin kelpaa? Liikkeelle on päästävä.

Kun ei voi treenata, on aikaa myös shoppailuun. Vietin aamupäivällä pitkän tovin Punaisen Ristin Kontissa ja tein mukavia löytöjä työvaatepuolelle. Joku minun kokoiseni oli tyhjentänyt hyväkuntoiset villaneulevaatteensa SPR:n keräykseen ja minä puolestani tyhjensin ne edullisesti omaan kaappiini ja päällä pidettäväksi. Vaatteita sovittaessani eräs naisihminen tuli kehumaan, että kylläpäs ne hyvin minulle sopivat, kun minä olen niin hoikka ja pienikokoinen! Itse olin juuri ajatellut, että viisi kiloa olisi välttämättä saatava pois, jotta juokseminen onnistuisi hyvin ensi kesänä. Niin, asioita voi katsoa niin monelta suunnalta... Olin kuitenkin tyytyväinen, kun säästin monta kymppiä tai jopa satasta tärkeämpiin ostoksiin, kuten urheiluvaatteet ja -välineet.

Illalla lähdin vielä huviajelulle Helsinkiin nuorimmaisen kanssa. Huviajelun tarkoitus on hakea lukiolaiselle isonsiskon graafinen laskin tuleviin ylioppilaskirjoituksiin. Tällainen perusaivoilla varustettu pihi perusopetusäiti ei voi ymmärtää, miksi sellainen kallis laskin on hankittava lukiossa, kun sitä ei kuitenkaan saa käyttää matemaattis/teknillisen alan opinnoissa, ainakaan korkeakouluissa lukion jälkeen! Yksi sellainen laskin perheessä saa siis riittää. Matkalla muistelin, että oli minullakin funktiolaskin 80-luvun alussa lukiolaisena. Ja matka tuntui pitkältä, koska pääsin vielä varhaisempiin muistoihin kiinni. Teknisiin laitteisiin liittyen muistan sen, että lapsena oma isosiskoni kertoi minulle iltasatuna tosiasioita tietokoneesta: "Kuules, liisa, on olemassa sellainen laite kuin tietokone, ja se tietokone on niin iso, että se on huoneen kokoinen!" En tiedä, oliko siskolla jo silloin parempaa tietoa siitä, että tietokoneet tulevat joskus olemaan paljon paljon pienempiä! Kiinnostusta isolla siskolla ainakin riitti.

Uinnin mentaaliharjoitusta ja toisenlaista pakkoa

Näinä sairaspäivinä olen huvitellut katsomalla netissä uinnin tekniikkavideoita. Se toimii sekä hupina ja ajanvietteenä että myös selvänä mentaaliharjoituksena, kun samalla yritän korjata mielessäni eräitä virheitä uintitekniikassani. Rintauinnissa käsivedosta tulee helposti liian leveä ja vaparissa käsien asentoa on tarkkailtava, etteivät kyynärpäät putoa liian alas. Tänä syksynä olen uinut ensimmäiset vetoni myös selkäuintia. Ensin tuntui oudolta, mutta nyt liikun jo eteenpäin (vai mennäänkö selkäuinnissa tavallaan taaksepäin?) tälläkin uintityylillä. Ihan sinut en vielä ole selkäuiniin hengityksen kanssa. Välillä nenään pääsee hulahtamaan vettä aivan odottamatta. Se tuntuu inhottavalta. Voin siis vihdoinkin ymmärtää myös niitä ihmisiä, jotka joskus lapsuudessa ovat uidessa kitisseet, että "vettä meni nenään". Perhonen on vielä täysin opettelematta. Potkua kerran jo kokeiltiin tekniikkatunnilla, ihan pikkuriikkisen, eikä eteneminen minulla oikein onnistunut. No, turha surra, ehkä sekin kypsyy ajan mittaan.

Huomenna on pakko yrittää töihin, mutta huonolta tämä näyttää. Kävin kaupassa ja apteekissa ja sain yskänkohtauksen. Meneekö tämä niin, että käyn yhden päivän yrittämässä töissä ja jään uudestaan potemaan, hengenahdistusta ja yskää? Mieli tietää, että ruumis (=keho siis, ei nyt vielä sentään "ruumis"!) ei ole terve, kun töihin meno ei huvita yhtään. Mieli haluaisi rauhallisemman työn. Ainakin sairaalle keholle, ja ehkä muutenkin.

Pakkolepo

Nyt se tuli toistamiseen tänä syksynä, flunssa. Ei tosin ole kovin paha, mutta eihän tästä vielä tiedä, millaiseksi kehittyy... Kurkku on todella kipeä tällä hetkellä ja väsyttää, muuta vaivaa ei ole. Innokkaana menin eilen illansuussa uintiharjoitukseen, vaikka kipu antoi jo ensimmäisiä merkkejään. En raaskinut jättää uintia väliin. Tunnin uin, vilutti ja menin saunan lämpöön.

Tämä on toinen flunssa tänä syksynä. Ensimmäinenkään ei ollut erityisen kova, en tarvinnut sairauslomaa töistä. Monesti flunssat ovat olleet paljon pahempia. Miksi? Olenko terveempi tai vahvempi tällä hetkellä? Kolme asiaa olen tehnyt arkielämässä eri tavalla kuin aikaisemmin, ja aprikoin, olisiko niillä vaikutusta tähän asiaan.
1. Nukun hivenen enemmän kuin aikaisemmin yöllä käyttämieni korvatulppien takia. Aikaiset aamuheräämiset ovat jääneet pois.
2. Syön herkullista tonnikalaa kasvisöljyssä. (Eikös se öljy olekin terveellistä? Ainakin energiaa riittää :))
3. Töissä käytän käsien desinfiointiainetta pesun lisäksi ennen ruokailua.

Lepo ja ravinto ovat joka tapauksessa terveyden kulmakiviä. Flunssa siis pakottaa lepoon, mutta mikä pakottaa hyvään ravinnonsaantiin? Nälkä, ruuanhimo? Entäs sitten, jos ravintoa onkin liikaa - onko sellaista kuin pakkoravinnottomuus? Niitä on varmaan sitten vatsatauti ja toisaalta anoreksia...

No, ehkä kannattaa lopettaa tämä tökkivä ajatuksenpyörittely, ja levätä pari päivää tyytyväisenä, että taas pääsee normaaleihin treeneihin. Eikä sitten tarvitse mitään "pakkoa".

Leireilyä

Viikonloppu vilahti Vierumäellä leireillen - kiitos HelTri! Kohokohta oli minulle ilman muuta lauantain kaksituntinen uintitreeni, jossa itse uin 3350m. Ylitin itseni ja sain oikein uintitreenin mallia! Perjantai-illan ja lauantaiaamun juoksukoordinaatiot ja tekniikkaharjoitus oli jo jumittanut jalat, mutta se uinti kummasti vetreytti paikat. Tänään sauvakävelin ja ei kun vaan lisää uintia päälle... Tosi hienoa!

Hienoa oli leireillä reilun 20 triathlonfriikin voimin. Arvostan seuroja ja lajeja, joissa aikuisiakin viitsitään valmentaa.

Laiskan venyttelyt

Mennyt treeniviikko väsytti illalla kuitenkin sen verran, että venyttely toteutui ns. laiskan venytyksinä. Laiska ei jaksa pysytellä pystyssä kuin äärimmäisessä pakossa ja niinpä venytyksetkin suoritetaan makuulla patjan tai jumppapallon päällä, tai enintään istuen, jos voimia riittää. Tällaisia venytyksiä pitäisi asiantuntijoiden keksiä lisää ja lisää - laiskoille ja väsyneille kaikista ikävimpiä ovat venytykset, jotka saadaan aikaan vain muita lihaksia jännitämällä! Eihän sellaisia jaksa.

Treenimääristä

Aikaisemmin laskin treenit kilometreinä, silloin kun päälajini oli kilpakävely. Nyt olen laskenut tunteja ja minuutteja. Tehothan vaihtelevat harjoituksissa, mutta tiettyjä säännönmukaisuuksia olen ollut huomaavinani lajista riippuen. Uinti- ja juoksutreenit näyttävät olevan kovempitehoisia kuin kävely ja pyöräilyosuudet. Uintiharjoitus muodostuu helposti vauhtikestävyysharjoitukseksi, samoin juoksu. Kävely on takuuvarmaa peruskuntoharjoitusta, mutta pyöräillenkin pk-harjoitus on helppo suorittaa. Ajoittain syke kyllä nousee pyöräillessä, kovastikin.

Menneestä viikosta muodostui minulle hyvä treeniviikko. Erikoista oli, että neljänä päivänä tein sekä aamu- että iltatreenin. Tällaisia viikkoja en voi tehdä montaa peräkkäin. Toisaalta olo on tällä hetkellä myös erittäin hyvä, paikat eivät ole jumissa eikä olo tunnu raskaalta. Viikon harjoitusmäärät lajeittain olivat:
- (sauva)kävely 4h 30min
- juoksu 1h 5min
- uinti 3h
- lihaskunto 2h
- spi/pyöräily 2h 30min

Juoksua pitäisi lisätä. Osittain polven takia määrä on näin pieni. Juoksut olivat lähinnä nopeusharjoittelua. Pyörääkin voisi olla enemmän. Uinnista osa on tekniikkaharjoittelua, mutta uintimäärä lähestyi viittä kilometria. Tekniikkatunnin takia en ole aivan varma matkasta.

Ensi vuoden tavoitteet

Tänään voi jokainen triathlonisti heittäytyä haaveiden valtaan ja vietäväksi, kun seuraa Teräsmiesten ja Teräsnaisten suorituksia Havaijilla. Itsellänikin on jo kone viritetty, että pääsen seuraamaan illan tapahtumia livenä netissä. Harkitsin jo datatykin tuomista kotiin työpaikalta, mutta päätin sitten, että annan muillekin perheenjäsenille sananvaltaa tämän kodin illan ohjelmistosta. Tietokoneen pieni ruutu ei varasta koko showta.

Huippuhetkestä huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - omat tavoitteeni kirkastuivat lausuttavaan muotoon: ensi vuoden tavoitteeni triathlonissa ovat kisat pikamatkalla ja perusmatkalla. Puolimatka olisi liikaa juoksun pituuden takia, ja muutenkin suorituksen keston takia. Perusmatkakin on jo haaste, johon tulee valmistautua huolellisesti. Pikamatkaa olen kokeillut jo kerran, ja sitä tietenkin lisää ensi kesänä.

Jokaiselle realismia oman tason mukaan. Ja tietysti hiukkasen siitä yli, että on mitä tavoitella...

Herkuttelua

Tänään vihdoin toteutin pitkäntähtäimen suunnitelmani syödä suklaata. Kaksi yli kymmentuntista treeniviikkoa oli kai tehneet tehtävänsä, ja tuntui, että nälkä oli koko ajan. Viimeinen tönäisy kohti kaupan suklaahyllyä oli sanomalehden aamuinen artikkeli: "Suklaa hoitaa sydäntä". Tosin se hoitava suklaa on sitä aitoa tummaa suklaata, ja itse ostin ja söin vain 44% suklaata, kun kyseisestä kaupasta ei parempaa löytynyt. Mutta tosi hyvältä maistui, ja kotona sitten jatkoin tankkausta vähintään yhtä terveellisten ruisleivän, tonnikalan, juuston ja kaakaon merkeissä.

Tanssipalauttelua

Vaihdoin harjoitussuunnitelmaa eilen, ja uintia ennen tein juoksun 1x7km/1' tasaisesti vauhtia kiristäen. Uinti päälle - sama harjoitus kuin viime viikolla 5x200m/45'' ja 2x500m/1'. Keskimäärin harjoitus tapahtui matalalla vk-vauhdilla, joten jonkun verran väsytti harjoituksen jälkeen.

Tanssiminen illalla toimi hyvänä palauttavana, joskin kevyenä treeninä varsinaisten treenien jälkeen. Illan parhaat olivat - ihme kyllä - 3 valssia, joista kaksi ns. hidasta valssia. Aikaisemmin, muistelen, minulla on ollut epäonnea juuri valssien suhteen, mutta nyt sain niin hyvät parit, että olin todella samaa mieltä yhden kanssa, joka totesi, että tämä pelasti illan! Hitaat valssithan ovat yleisen käsityksen mukaan vaikeita tanssittavia, eivätkä kaikki miehet siihen uskaltaudu, eivätkä ehkä naisetkaan. Olinpa onnekas tällä kertaa.

Kauniita sanoja

Viikonlopusta olisi tarkoitus tulla uinti- ja tanssiviikonloppu. Ohjelma on jopa hengästyttävä: kolmet uintitreenit ja kahdet tanssit. Kestääkö kunto?

Muutama vuosi sitten harrastin jonkun aikaa ns. seuratansseja, jopa niin aktiivisesti, että osallistuin usealle tanssikurssille. Mukavasti siellä oppi tavallisimmat ja vähän erikoisemmatkin tanssit. Yllätyin, miten mukavia tanssi-illat olivat - puhtaalla vesilinjalla liikuin, kuten useimmat muutkin tanssijat.

Jäi mieleen yhden satunnaisen miehen kommentti, joka kuulosti erityisen kauniilta kilpakävelijänaisen korvissa: "Olen katsellut kävelyäsi, ja sinä kävelet niin kauniisti, että haluaisin nähdä sinua jatkossakin." Valitettavasti en voinut vastata tähän toiveeseen, mutta kiitin ja kerroin hänelle, että olen harrastanut kilpakävelyä monta vuotta. Ehkä niistä askelista oli tarttunut jotakin, joka näkyi myös tanssikengillä kävellessä. Kaveri osui naulan kantaan.

Mitä kaunista voisi triathlonistille sanoa?
Uinti: - Ai, miten hengität ihanasti? (- Joo, uidessa oppii!!)
Pyöräily: - Peesaat niin mahtavasti, että toivon, että peesaat vastakin?? (- Tämä kuullostaa jo paremmalta. Naiselle voisi ehkä sanoa näin!)
Juoksu: - Vaihdat lajia niin luontevasti, että olen ihan kateellinen??? (- No, tansseissakin joutuu vaihtamaan tyyliä aina kahden kappaleen kuluttua. Menettelee, mutta ei oikein sytytä.)

Kohteliaisuudet ovat helmiä ja olen iloinen, jos jonkun viikonloppuna kuulen.

Hyvä päivä

Tästäpä muodostuikin hyvä päivä, Berliinin maratonin päivä. Tosin en minä maratonia ole juossut ja on syytä kysyä, tulenko koskaan juoksemaankaan, tällä polvella. Polven tutkimus on sikäli kesken, että ortopedin mukaan polven magneettikuvaus on välttämätön, ja sitä nyt odottelen. Vastaanotolla tutkimuksessa selvisi vain se, että polvi on löysempi kuin toinen. Magneettikuva sitten paljastaa, onko siinä kierukkavamma vai ei. Kierukkavamma on sikäli mahdollinen, että polvi on lukkiutunut aikanaan kerran.

Aamulla kävin nuorimmaisen (16v.) kanssa uimassa. Kiva, että tyttö lähti pitkästä aikaa minun kanssani. Uin 5x200m 45s palautuksella ja 2x500m minuutin palautuksella, 2km yhteensä. Uinnin jälkeen kuopus halusi tapansa mukaan laittaa ruokaa, pastaa, lihapullia ja salaattia. "Äiti pois keittiöstä" kuului komento. Kyllä se minulle sopi. Näin saa äitikin nauttia palkkaa vaivoistaan, kun on pitkät vuodet säännöllisesti ruokaa perhelle laittanut... (Raatanut oikein... mutta kyllähän se kannatti! Tosin osuutensa on varmaan silläkin asialla, että tuo tyttö aikoo isona kokiksi.)

Illansuussa viimeistelin hyvän treenipäivän kävelemällä 2h sauvakävelyä. Lenkki tuntui vievän viimeisetkin voimat, mutta ei muuta kuin kuopuksen leipomaa sämpylää poskeen ja kohta illalla nukkumaan. Voisiko hyvästä päivästä alkaa myös hyvä viikko?

Ryhmä- ja yksityistunteja

Tämänpäiväinen liikunta-annos oli sillisalaatti: spinningtunti, hölkkä ulkona purulla 30min, Fever-tanssi 50min. Spinning oli tietysti ryhmätunti, ja niin piti Feverinkin olla, mutta muita ei ollut ilmoittautunut kuin minä! Sain sitten yksityistunnin ohjaajan kanssa. Tällainen yksityistunti oli ihan ok, koska olin ensimmäistä kertaa tällä mainitulla discotanssityyppisellä tunnilla. Siinähän sitten askeleita hiottiin. Teki hyvää sellaiset lantion pyöritykset ja keinuttelut, hartioiden ravistelusta puhumattakaan...

Oppiiko spinningissä ajamaan? Ainakin oppii ajamisen liikeradan sekä nopeassa että hitaammassa tempossa, pyöritystä voi myös harjoittaa. Vastuksen, tempon ja ajoasennon vaihtelu antaa erilaisia ärsykkeitä lihaksille ja hermostolle. Käsiin ja hartioihin voi kiinnittää huomiota - tavoitteena oikea asento ja rentous. Se on ainakin minulle se osa kropassa, joka turhaan jännittyy ajaessa. Spinningissä ei myöskään tarvitse pelätä ja varoa liikennettä eikä tien kuoppia. Siinäpä hyviä asioita spinningin puolesta. Usein tuntuu, ettei yksi tunti kerrallaan riitä.

Lepoa ja pohdintaa

Viikko on mennyt ensin sauvakävelyn, eilen saliharjoituksen ja tänään uinnin tekniikkaharjoituksen merkeissä. Kevyesti siis. Turha on huhkiakaan, koska flunssasta toipuminen vie aikansa, ja koska oikeastaanhan on menossa ns. ylimeno- tai lepokausi, miten sitä haluaa nimittääkään. Hyvin sellainen kausi sopii myös aikuisurheilijalle kilpailujen jälkeen. Olisi hyvä, jos kohtapuoliin jaksaisi aikuisurheilijakin aloittaa uuden harjoittelukauden ohjelman mukaan. Ja olisi hyvä, jos ohjelma olisi viisaasti rakennettu. Pohdintaa siis.

Olen ostanut uuden pyöräilykypärän ja sen myötä saatoin heittää vanhan pois. Olihan sillä jo ikääkin, yli kymmenen vuotta. Mikähän on pyöräilykypärän normaali käyttöikä turvaominaisuuksien kannalta? Iskuja siihen ei ollut tullut.

Flunssafilosofi

Täytyy tunnustaa, että syksy herkistää. Syksy on luonnon lepotila, osittain myös sen kuolema. Voi olla luonnollista, että se herättää joissakin ihmisissä sisäänpäin kääntymisen, käpertymisen, pohdiskelun. Taidan olla niitä ihmisiä.

Etelä-Saimaa esitteli ja arvosteli tänään päivyrissään Jari Tervon uusimman kirjan Troikka, WSOY 2008. En ole kiinnostunut historiasta kovinkaan syvällisesti, mutta elämän pohdiskelu innostaa silloin tällöin. Tervon kirjan esittelyssä pysäytti ajatus: "Kuolema on suuri demokraatti. Sen järjestämiin vaaleihin osallistuvat kaikki. Äänestysprosentti on sata. Kukaan ei jää kotiin nukkumaan." Tämän kun tunnustaa, joutuu pian myös pohtimaan kysymystä elämästä. Mitä on elämä?

Biologisesti elämään kuuluu syntyminen, suvun jatkaminen ja kuoleminen. Elämän perusenergia löytyy suvun jatkamisen lähistöltä. Kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen, lisääntyminen, jälkeläisten hengissä pitäminen yksilön aikuistumiseen saakka. Kun on tuon suorittanut, on tehnyt tarpeeksi. Itsekin olen ihan pyörryksissä, kun olen nyt kolmen lapsen täysi-ikäistymisen kynnyksellä. Ei se pyörrytys haittaa - kyllä he selviytyvät, vaikka äitiä vähän pyörryttäisikin! Mutta miten se 20 vuotta kului niin äkkiä?

Entisaikaan aikuinen kohtasi kuolemansa vielä tuon biologisen tehtävän ollessa kesken. Harvat saivat nauttia pitkästä elämästä tai jopa vanhuudesta. Nykyelämä on toisenlaista. Ei tarvitse ponnistella pysyäkseen hengissä vaan elämässä on muitakin maaleja. Samainen lehti, Etelä-Saimaa, kirjoitti myös Isä Mitron ajatuksia tällä viikolla: "Elämä on viime kädessä oman itsemme etsimistä, löytämistä ja työstämistä. Tämän oivaltaminen on valtavan tärkeätä." http://www.esaimaa.fi/page.php?page_id=7&news_id=200815860216
Meillä on mahdollisuus valita, mitä teemme. Urheilijalle tämä merkitsee tällä hetkellä esimerkiksi sitä kiinnostavaa kysymystä, minkä maalin pyrin saavuttamaan seuraavaksi, eli mihin kisoihin osallistun ensi vuonna? Jotkut haasteet voivat olla jopa hengenvaarallisia ja silti ne kuuluvat oikeutettuina tähän itsen etsimiseen ja työstämiseen. Olen ollut vaikuttunut siitä, että niissä kahdessa triathlonkisassa joihin olen osallistunut, on ollut sukeltaja mukana varmistamassa minun ja muiden kilpailijoiden hengen uintiosuudella. Tämä on tietysti yhtä luonnollista kuin muukin ensiapuhenkilöstö urheilukisoissa, mutta tottumattoman se herättää. Ottamani haaste on ollut suuri.

Jari Tervon kirjassa päähenkilö Rossi "alkaa tuntea aitoa veljeyttä muihin ihmisiin vasta sillä hetkellä kun hän tajuaa, että kuolema on tosiasia". Kuolemako opettaa ihmisyyttä? Tämä ei ole uusi asia, että kenen tahansa matka voi katketa millä hetkellä hyvänsä, mutta sen ymmärtäminen ja huomioon ottaminen arkielämässä voisi olla mullistavaa. Jokainen kohtaaminen voi olla viimeinen. Mitä se merkitsee tutun tai rakkaan ihmisen kohtaamisessa? Mitä se merkitsee vieraan ihmisen kohtaamisessa? Vain veli on veli, mutta veljeyttä voi kokea kenen kanssa tahansa, myös ilman sukulaisuutta tai muita siteitä.

Kokemukseni mukaan...

Niinhän tässä sitten kävi, että flunssa iski minuunkin. Ei kovin pahasti, mutta kuitenkin niin, että on varmaan viisainta jättää huominen Lassen hölkkä (10km) väliin. Vielä tietysti (!) uskon ihmeparantumisiin, ja pohdin voisinko kuitenkin osallistua, vaikka kokemukseni mukaan sellaiseen ei kannata urheilijan toivoaan perustaa... Yleensä flunssa on flunssa.

Sää on harmaa. Maanantaina 22.9. on syyspäivän tasaus, eli pimeys valtaa vähitellen luonnon. Valtaako se myös mielen? Jo kahtena aamuna olen nostanut kirkasvalolampun pöydälle ja painanut katkaisijaa. Kaikki eivät usko valon virkistävään ja piristävään vaikutukseen, mutta kokemukseni mukaan siinä on tehoa. Ensimmäiset kokemukseni kirkasvalosta sain kymmenisen vuotta sitten silloisella työpaikallani, jossa työntekijöillä oli yhteinen kirkasvalolamppu. Huomasin, että minuun valolla oli positiivisia vaikutuksia, virkistyin, enkä saanut mitään ikäviä sivuvaikutuksia kuten päänsärkyä. Havaitsin myös, että järkevintä oli nauttia valosta aamupäivällä - iltapäivällä saatu valo valvotti liikaa illalla. Tämän kokemuksen saatuani ostin itselleni kirkasvalolampun, jota olen käyttänyt aamuisin monta vuotta syys-lokakuusta helmikuuhun saakka. Nautin valosta noin 30minuuttia aamupalan ja sanomalehden lukemisen yhteydessä. Mitenhän valoisaksi mieleni tulisi, jos antaisin sen vaikuttaa ohjeiden suosittelemat 2h?

Pöpökammo

Kävin tänään BodyPumpissa ja spinningissä. Pump ok. Spinnigissä jouduin ottamaan nopeasti viimeisen vapaan paikan, kun vaihtoaikataulu oli tiukka. Tunnin kuluessa muutaman kirosanan kirvoitti mieleen vieressä ajava mies, joka oli ihan selvässä flunssassa! Rätti kävi nenällä ja yskä kuulosti kumealta - ei terveydenhoitoalan koulutusta tarvita flunssan huomaamiseen. Että otti päähän. Olen ollut todella iloinen, kun olen säilynyt terveenä jo viisi työviikkoa, nimittäin minun ammatissani pöpöt liikkuvat ja ovat aina tarjolla!! Toinen yhtä järkevä löytyi pukuhuoneesta: nainen samasta spinnigistä kertoi kaverilleen nenäliina kourassa, että lähtipä vaan kokeilemaan, paheneeko vai paraneeko... Kuulemma paheni. Voihan...

Kun flunssan tasoa haluaa kokeilla, sen voi tehdä ihan itsekseen jollakin lenkkipolulla tai omassa kodissaan, eikä tarvitse salille lähteä toisia tartuttamaan. Minun huumorintajuni ei riitä enää tuollaiseen tietoiseen levittämiseen. Tosikko oon.

Karmea totuus uinnista

Nuorten kirjasarjaan "Karmea totuus" voisi liittää uuden kirjan nimeltä "Karmea totuus (liisan) uinnista"... Onneksi "Maailman lyhyimmät kirjat" -sarjaan se ei sentään kuulu...

Tänään en mennyt juoksemaan ennen uintia, mutta suurisuisena ihmisenä innostuin höpöttämään uimahallin kassatädin kanssa uimisesta. Kerroin, että olen oppinut jotenkuten vapaauinnin ja hänpä puolestaan innostui suosittelemaan uimaseuran tekniikkakurssia, joka oli juuri kohta alkamassa. No, heti oli otettava tilaisuudesta vaari ja muutaman valmentajan kanssa vaihdetun sanasen jälkeen olin jo valmis osallistumaan yhteiseen harjoitteluun. Altaassa harjoittelimme käsivetoja eri tavoin, mutta siinä vaiheessa, kun pullarit laitettiin jalkoihin alkoi totuus täysin paljastua. Räpiköin altaan mitan juuri ja juuri uiden. Kroppa tahtoi venkuilla puolelta toiselle ja varsinkin oikean puolen liikkeet hukkantuivat täysin. Aina, kun lähdin uudelleen suorittamaan altaan ylitystä kävi sama juttu. Totuus oli se, että uinnissani eivät kädet toimi, ainakaan tehokkaasti. Lohtua sain siitä, että potkupuoli on kunnossa. Erikoista tässä on se, että kesäkuussa, kun löysin vaparin edes alkajaisiksi, ongelma oli enemmänkin jaloissa. Silloin jalat vajosivat pohjaan - nyt kuulemma etupuoli vajoaa...

Harjoitusta siis, valmentajan valvovan silmän alla.

Viikonloppua pääkaupunkiseudulla

Tyttärien kanssa katseltiin illalla puolen miljoonan tähden syttymistä Töölönlahden taivaalle. Miljoona tähteä oli luvattu ja myös mahdollista nähdä, mutta tyttärille riitti puolikas ja urheilijaäidinkin piti päästä nukkumaan ajoissa, joten lähdimme pois tapahtuman (=ilotulituksen SM-kisat) vielä jatkuessa. Räjähteitä paloi todella paljon ja savun määrän saattoi kuvitella - onneksi tuuli vei sen meistä toiseen suuntaan.

Nukkumaan piti päästä ajoissa, koska tänään on kisa, kilpakävelykisa, pitkästä aikaa. Matka ei ole pitkä, vain 3000m radalla. Kisafiilis ei ole kovin korkealla: harjoitellut en ole juurikaan, polvi oikenee, jos oikenee, ja vatsa on ollut sekaisin koko viikon jonkun pienen taudin takia... Pojan startti on mielenkiintoisempi kuin äidin, varsinkin kun pojan takareisi on antanut yllättäviä oireita menneellä viikolla. Saa nähdä, mitä tapahtuu, vai tapahtuuko ylipäätään mitään, edes starttia.

Sunnuntaina saatan vilkaista jostakin näkövinkkelistä Tour de Helsinkiä, http://www.tourdehelsinki.fi/, pääkaupunkiseudun ympäriajoa. Siellä olisi ollut "mahdollisuus todellisen pyöräilykunnon testaamiseen", mutta minun todellisen pyöräilykunnon tietää ilman testiäkin: 140km olisi liikaa. Tänään sää näyttää hyvältä, mutta huomisesta ei vielä tiedä. Toivon pyöräilijöille kaunista säätä pääkaupunkiseudun katsastamiseen!

Onnenpotkua hakemassa

Voittaminen on useimmiten mukavaa. Joskus voittaminen perustuu pelkkään onneen, kuten tänään, jolloin yritin hakea yhdenlaista voittoa pelkällä onnella. Osallistuin paikallisen tanssikoulun ilmaiseen tutustumisiltaan, jossa arvottiin kaksi Vip-korttia, jolla olisi oikeutettu ilmaisiin kursseihin koko syksyn ajaksi. Onni ei kuitenkaan potkaissut arvonnassa.

Lähdin liikkeelle sen Vip-kortin takia. Tunnen tanssikoulun systeemit entuudestaan, niin että tietoa siitä en tarvinnut. Tänään lähdettiin alkeista ja vaatimustaso oli matala. Keveydestä ja helppoudesta huolimatta tanssitunnista tuli hyvä mieli - useimmitenhan liikkuminen ja myös ihmisten kanssa oleminen tuo hyvän mielen! Tanssi toimi myös kevyenä palautteluna eiliselle päivälle, jolloin tein kaksi harjoitusta: pitkän matalasykkeisen pk-lenkin (2h) ja toisen lenkin, myös pk-sykkeillä, mutta juosten, 10km. Tätä juoksukymppiä ajatellessani huomaankin, että uusien tossujen ostaminen viikko sitten olikin todellinen onnenpotku! Uudet tossut + lihaskuntoliikkeet + venytykset - onni voi potkaista arvaamatta vaikka uusissa tossuissa!!

Toivo heräsi vaivaisella

Ostinpa uudet tossut ja koin iloisen yllätyksen: tänään pystyin juoksemaan paikallisen lentokentän ympäri, 7760m, ilman polvikipua! Silkasta ilosta spurttasin lopussa oikein reippaan loppukirin. Kyseisissä uusissa tossuissa on joku anatominen muotoilu ja ne tuntuivat tukevan jalkaa tosi hyvin. Toivo heräsi taas.

Minulla on jalkaterässä ns. pitkittäiset- ja poikittaiset laskeutumat. Ne saavat aikaan kaikenlaista ikävää jalkojen yläpuolella. 16 vuotta sitten hankin ensimmäiset tukipohjalliset. Niiden vaikutus oli silloin valtava: käsien puutuminen öisin loppui. Silloin minun piti käyttää pohjallisia jatkuvasti, jotta oireet eivät olisi palanneet. Tuon jälkeen minulla on ollut aina tukipohjalliset, mutta nykyään voin olla jonkun aikaa myös niitä ilman. Olen kokeillut viidenlaisia pohjallisia eri materiaaleista, mutta kieltämättä ne ensimmäiset olivat parhaat - tai sitten niiden vaikutus vaan oli niin suuri, että muistan ne parhaina!

En ole vielä ehtinyt polven kanssa lääkäriin, mutta heräsi epäillys, voivatko nämä asentoviat kuitenkin tehdä tämän polvikivun?

Kiitän hyvällä mielellä...

Kiitän Triathlon Stadia hyvin järjestetystä kilpailusta Kuusijärvellä tänään 23.8.! Kauniilta reiteiltä ei voinut eksyä, kun ohjaus oli varmaa ja luotettavaa. Olivat vielä tilanneet tosi hyvän säänkin! Kiitos myös oman sarjan kilpakumppanille Satulle kilpailusta ja majoituksesta!!

Meni muuten hyvin, en paremmasta uskaltanut uneksiakaan. Suoritusaikani olivat uinti (750m) 13.25, pyöräily (20km) 43.52, juoksu (5km) 28.22. Uintiosuuden voitin sarjassani. Suoritus koostui vaparista ja rintauinnista, mutta vaihdellen. Uintilajien vaihtelu johtui osaksi jännityksestä (=pelosta), osaksi väsymyksestä. Uinnin kokonaisuuteen olen kuitenkin tyytyväinen. Ja kyllä se tästä vieläkin paranee, lupaan sen... ; ) Pyöräilyn otin rohkeasti, kuten lupasin. Painelin kuin viimeistä päivää ja odotin ihmeissäni, miksi Satu ei tule ohitse! Uskoin jo todella, että hänelle on sattunut joku haaveri, mutta niin ei ollut käynytkään, hyvä juttu. Ajaminen oli todella mukavaa kauniilla reitillä - olin tsekannut reitin jo etukäteen, silloin katselin ne maisemat! Enkä pelännyt ajamista yhtään, koska ohjaus reitillä oli hyvä. Juoksuun lähdimme peräkanaa, mutta Satu paineli kohta ohitseni. Juoksu tuntui raskaalta ja polveen rupesi koskemaan puolenvälin paikkeilla. Maalissa olin jäänyt Satusta vajaat kolme minuuttia (2.49min). Olin aavistellut jääväni jopa kymmenen minuuttia, joten voin olla todella tyytyväinen näin pieneen eroon! Meillähän alkaa oikeat kisat ensi kaudella...

Kisan opetukset: uintia lisää, pyöräilyä lisää, polven kanssa on mentävä lääkäriin. On tarkistettava vamman tai vaivan laatu. Olen siirtänyt tätä lääkäriin menoa jo monta vuotta, mutta nyt se ei enää ole mahdollista. Pitemmätkin kisat kiinnostavat ja polvi on hoidettava sitä varten.

Hyvällä mielellä!

Rohkeus

Ylihuomista Kuusijärven kisaa (toinen triathlonkisa minulle, ensimmäinen maantiekisa) pohtiessani arvelen, että rohkeudella on suuri merkitys tulokseeni. Kaikista eniten se vaikuttaa pyöräilyssä, koska siinä on rohjettava ajaa melko kovalla vauhdilla. Minua vauhti pelottaa. Olen onnellinen, että sarjassani on peesikielto, koska jokainen joutuu ajamaan itsekseen - olisiko minulla nimittäin rohkeutta peesata jonkun toisen kovassa vauhdissa? Helpompaahan se olisi, saatta joku sanoa, mutta rohkeus peesatessa on näin kokemattoman kannalta sitä, että uskaltaa ajaa kovalla vauhdilla vielä hyvin lähellä toista! (Rohkeus - taito ja luottamus... peesatessa - tässähän on vaara eksyä pohtimaan vaikka ihmissuhteita! Yritän kuitenkin pysyä urheilussa.) Nyt kuitenkin kukin ratkaisee rohkeutensa määrän "yksinäisen" ajon aikana, minäkin.

Uinnin kohdalla tarvitaan rohkeutta lähteä syvälle ja pitkälle vain veden ja oman uimataidon varaan. Minulle on kerrottu, että usein juuri tämä uinti ratkaisee sen, että joku urheilija tai kuntoilija ei valitse lajikseen triathlonia! En usko, että kyse olisi aina näissä tapauksissa uimataidossa, vaan nimenomaan siinä rohkeudessa. On minullekin tuttua elokuvien ja sarjojen kauhukuvat, mutta ajatukset ja tunteet pitää koota - ja rohkaistua! Vedestä ja uimisesta voi nauttia.

Minua on puhutellut jo pitkään triathlonisti Merja Kivirannan sivuilla otsikkona oleva Tommy Tabermannin miete: "Epäröinnin kynnyksellä kysy kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä?" Olen ajatellut, että se miete koskee myös minua, koska en ole kaikilta osin tasapainossa rohkenemisen kanssa. Rohkeutta on kehitettävä, mutta ei uhkarohkeutta! Eilen Merja on kirjoittanut koskettavasti ja rehellisesti olympiaunelman murskaantumisesta, http://www.merjakiviranta.com/. Rohkeutta on myös se, että vastoinkäymisen tullessa kykenee sen ottamaan vastaan ja suremaan pois, kuten Merjankin tekstistä voimme lukea. Merja toteaa lopuksi, että ehkä hän vielä joskus rohkenee uudelleen unelmoimaan olympialaista ja työskentelemään unelmansa mukaan. Tsemppiä Merjalle - ja rohkeutta!

Lihaskuntoa ja valmistautumista

Maanantaina harrastin lihaskestävyysharjoittelua ryhmässä, eli kävin maksullisessa BodyPumpissa. Siellä lihaskuntoliikkeet tehdään levytangon avulla, ja jokainen voi valita itse nostamansa painojen määrän. Näin kukin saa itselleen sopivan harjoituksen - niinhän on tarkoitus. Toisaalta ryhmäharjoittelu luo painetta onnistua ohjelman suorittamisessa, ja joskus huomaankin jonkun onnettoman sinnittelevän viimeisillä voimillaan liian suurten painojen kanssa pitkissä liikesarjoissa! Itselläni ei ole suurtakaan kunnianhimoa nostaa rautaa. Olen kantapään kautta oppinut, että jumiin voi mennä moneksi päiväksi, jos ahnehtii liikaa! Sitä paitsi, olen usein osallistujien joukossa vanhimpia, joten minun ei tarvitse kilpailla kenenkään kanssa. Mitä nyt joskus innostun yrittämään parempaa suoritusta kuin joku nuorempi... (Itse asiassa juuri viimeksi hiveli itsetuntoa, kun yksi nuori kaveri vieressä ei jaksanut pitää kylkipitoa yhtä hyvin kuin minä! Mutta ehkä se oli vaan aika huonokuntoinen...) Nykyisin olen melko varovainen. Ehkäpä maanantainakin olisin voinut nostaa vähän enemmän.

Tiistaina tein Kuusijärvitriathloniin valmistavan harjoituksen. Uin about 30min about 1100m, pyöräily oli pituudeltaan 20km ja vauhdiltaan keskimäärin 30km/h, juoksu 5km. Juoksu meni huonosti. Mutta ei voi kaikki aina mennäkään hyvin.

Uusi elämä

Lähdössä - ei kun tulossa! Lenkki on jo tehty. Lauantaina ajoin 62km rauhallista tahtia.

Liisan maantiepyörä mökkimaisemissa

Kun sain mukaani tänä kesänä ostamani maantiepyörän, pyöräliikkeen myyjä sanoi: "Nyt sinulla alkoi uusi elämä!" Torjuin tämän (ystävällisen) toivotuksen heti mielessäni ajattelemalla, että "Älä sinä minulle uutta elämää myy, myy pelkkä pyörä...! Pyörän ostan, muuta en."

Nyt olen joutunut pehmentymään sen verran, että voin sanoa: Eihän sitä koskaan tiedä.

Maalissa!

"Miks' mie tuolta asti kierrän lankkujen välin??"

Maastotriathlonin SM-kisa ohitse: selvitin kaikki osiot ja pääsin maaliin! Sarjassani oli kaksi osallistujaa - tulin toiseksi, sain siis SM-hopeaa N45 -sarjassa. Olen oikein tyytyväinen!

Uinti 1000m melko reilussa allokossa oli suoraan sanottuna pelottava kokemus. Toisaalta uintiosio sujui minulla kaikkein parhaiten, koska oman sarjan kilpakumppanini Satu ui ainoastaan reilut 20s minua nopeammin! Enkä ollut läheskään viimeinen, joka nousi järvestä! Olin kiitollinen, kun Satu ui melkein vierelläni - sain siitä henkistä voimaa. Mutta kävi kuitenkin niin, että en uskaltanut uida vapaauintia, vaan suurimman osan matkasta taitoin sillä minulle niin varmalla rintauinnilla. Minulla on voimakas rintauintipotku, mutta aallokossa tuntui, ettei sekään vienyt eteenpäin, vaikka lopputulos oli kuin olikin ihan hyvä.

Pyöräily 15km maastossa oli haastava. Niissä mäissä sydän huusi happea, laskuissa tarvittiin rohkeutta ja polkuosuuksilla taitoa. Metsässä oli kuitenkin kiva ajaa. Kuntoni ei selvästikään ollut riittävä tällä vaativalla osuudella, koska jäin toisista jälkeen kaikista eniten pyöräilyssä. Tosin ohitin yhden 17-vuotiaan tytön viimeisellä kierroksella, mutta hoikkana tyttönä hän paineli sitten ohitseni juoksun lopussa. Maastojuoksusta ei ole mitään valittamista, paitsi että väsytti jo kovasti. Polveen kyllä koski matkan lopussa, mutta väsymys oli pahempaa. Metsässä oli hauskaa juosta, paljon hauskempaa kuin tasaisella.

Huomenna olisi vielä SM-duathlon tarjolla, mutta en starttaa. Olin jo aikaisemmin päättänyt, että jos saan triathlonissa tuloksen, en lähde duathlonille. Jos taas uinti olisi ollut este tämänpäiselle osallistumiselle tai olisin joutunut keskeyttämään, tms., olisin yrittänyt vielä duathlonia.

Tuukka tulee maaliin hyvävoimaisena

Poikani Tuukka osallistui myös ensimmäistä kertaa triathlonkisaan, ja hänkin selvitti haasteen kunnialla. Uinti sujui, vaikka harjoittelu ei ole ollut kovin ahkeraa. Pyöräily sujui häneltä hyvin, se oli Tuukan vahvin osio kisassa. Juoksu ok. Äitinä varmistin ennen omalle pyöräilyosuudelle lähtemistäni, että Tuukka on noussut järvestä ja lähtenyt ajamaan. Jälkikasvu pitää pitää hengissä... Toivottavasti jälkikasvu puolestaan tarkistaa saman asian minun suhteeni joskus myöhemmin!

Slowly, but not too slowly!

Kyllä itäisen naapurimaan kilpakumppaneilla oli tänä iltana ihmettelemistä, kun olivat saapuneet tänne Lappeenrantaan! "Grazy..." päivittelivät miespuoliset meidän hienoa pyöräreittiämme ja naispuoliset seisoivat porukalla sen pahimman mäen päällä ja miettivät, miten pitäisi mennä alas.... Katselin aikani heidän ihmettelyään, ja menin kertomaan englanniksi, että minäkin olen ajanut tuon alas... Slowly... Ilmeisesti valmentaja - miespuolinen - lähti kokeilemaan ja jarrutti niin, että lensi edestä yli. But not too slowly....! Paraskin neuvojen jakelija, minä siis. Mutta olen ajanut, ja kaatumatta! Huh heijaa, huomenna on hauskaa.

"Omat" suunnitelmat

Ajoin kaksi melkein täyttä kierrosta lauantain kisarataa ja juoksin vielä lähes kierroksen tätä pyörälenkkiä. Havaitsin taas, että pyöräily tulee olemaan todella kova pala lauantaina! Aion tehdä "omat", eli oma uinti, oma pyöräily, oma juoksu... Tämä "oma juoksu" oli kirosana meillä veteraanisarjojen SM-viestinjuoksukisassa aikanaan - sitä ei saanut huutaa kaverille mukamas kannustuksena... Mutta tällä kertaa minä teen "omat" ihan omalla luvalla. Oma uinti - tavoitteena kertakaikkinen keskittyminen suoritukseen. Oma pyöräily - tavoitteena hillitä menoa niin että jaksaa vielä viimeisenkin ylämäen. Oma juoksu - jos tähän asti pääsen, niin sitten saa mennä, mikäli pystyy : )

Eli tutuille tiedoksi: radan varrella saa huutaa: "Oma ...!"

Märkäpuku

Märkäpuku ON tiukka puku. Ensimmäisellä kerralla pukeutumiseen meni aikaa 20 minuuttia. Kuullostaa uskomattomalta - niin pitkä aika! - mutta ei ajan kulua pukeutuessa huomaakaan... On näet muuta pikku puuhaa! Saatuani puvun ylleni arvelin, että onkohan puku sittenkin liian pieni, siis pitäisikö minulla olla suurempi koko. Rintaosa ja hartiat tuntuivat tiukilta. Ensimmäinen uintikerta kuitenkin osoitti, että on hyvä, että märkäpuku on piukan tuntuinen. Pikkuisen sinne hulahti vettä ja huomasin, että jos puku olisi isompi, vettä mahtuisi sisälle aivan liikaa! En siis valita enkä vaihda pukua, vaan tyydyn tähän.

Märkäpuvun pukeutumisohjeissa sanottiin, että jalkoihin kannattaa laittaa sukat, jolloin jalat kulkevat housuosan läpi sutjakammin. Keksin ihan itse, että käsissäkin kannattaa pitää pehmeitä käsineitä, jolloin kädetkin saadaan puvun sisään helpommin, ja pukuun tarttuminen ei aiheuta neopreenipinnan rikkoutumista niin helposti. Toisella pukeutumiskerralla siis selviydyin urakasta jo paljon nopeammin käsineiden ansiosta!

Puvun riisuminen on sitten jo paljon helpompaa, kun puku saa mennä nurinpäin ihan luvalla. Nyt se roikkuu kylppärissä kuivumassa - nurinpäin.

Lauantain kisa lähestyy. Välillä ihan hirvittää. Mietin omaa harjoitteluani, selaan harjoituspäiväkirjaa. Olenko edes treenannut? Miksi en aloittanut tätä lajia aikaisemmin? Miksi en ole tehnyt sitä, sitä ja sitä...? Tekisi mieli rynnätä uimaan, pyöräilemään ja varsinkin juoksemaan. Tekisi mieli kokeilla, mitä polvi kestää ja sietää juuri nyt! Katselen ulkona lenkkeilijöitä kadehtien... Toisaalta tiedän, että nyt tässä vaiheessa hurjalla treenaamisella voi pilata koko kisan, ja pidättäydyn varsinaisista treeneistä. Tiedän, että oma kehoni tarvitsee palautumis- ja valmistautumisaikaa enemmän kuin nuoremmat. Viikonloppuna olen jo levännyt ja ottanut kevyesti. Tänään tein reippaan kävelylenkin ja uin testatessani märkäpukua. Huomenna teen varsinaisen valmistavan harjoituksen, reippaahkon pyöräilyn ja juoksun, ja loppuviikolla käyn vielä uimassa märkäpuvulla.

Valmistautumiseeni kuuluu myös loppuviikolla hierojalla käynti, joka omalta osaltaan varmistaa juoksun onnistumisen polven puolesta. Hän on erittäin taitava kehon käsittelijä pitkän urheiluhierontakokemuksen myötä. Polveen vaikuttavia paikkoja hän tällä kertaa käsittelee, muuta vaivaa minulla ei oikeastaan olekaan tällä hetkellä - kiitos monipuolisen triathlonharjoittelun!

Märkäpuvun tarve

Aamuvarhaisella tajusin: vesi on niin kylmää järvessä tänä kesänä, että varmastikaan en pysty uimaan 1000m ilman märkäpukua! Tuon 1000m selvitin eilen hallissa vaparilla - tosin rintauinti on minulla vielä se vahvempi laji, jos kelloa katsotaan. Avovesiuinti on kuitenkin eri asia, se on selvä juttu. Tämän tosiasian tunnustamisen jälkeen en voinut muuta kuin tehdä asialle sen minkä voin: tilasin itselleni märkäpuvun kaupasta. Lupasivat laittaa postiin heti samana päivänä, ja nyt sitten vaan odottelen. Saa nähdä, sopiiko se.

Illalla oli seuran talkoot, Karjala Triathlon Lappeenrannassa valmistautuu maastotriathlonin ja -duathlonin SM-kisaan 9.-10.8.... http://yhdistykset.etela-karjala.fi/kartri/index_tiedostot/Page312.htm Siis täytyy tunnustaa, että jos nyt vaan kaikki menee hyvin ja pääsen starttaamaan, tämä on minulle kotikisa! Tuntuu oikeastaan kivalta. Tänään siivottiin uimarantaa: kannettiin vanhaa kaislaa pois rantautumisalueelta ja tarkistettiin, ettei pohjassa ole vaarallisia esineitä, esim. rikkinäisiä pulloja. Talkoot jatkuvat ensi viikolla.

Kisan mahdollista suoriutumisaikaa mietin uudelleen: hyvä, jos alitan kaksi ja puoli tuntia.... Joka tapauksessa tulee olemaan kova haaste - kovempi kuin mikään aikaisempi.

Suunnitelmia

Viikonvaihde on mennyt kovasti pyöräilyn merkeissä. Lauantaina kävin ajamassa maastoa pururadalla ja eilen sunnuntaina ajoin uudestaan yksin edellisen maanantain yhteislenkin. Maaston ajaminen on todella haastavaa, kun rata on kunnollinen, ts. kaikkia ylämäkiä ei selvitä pyörällä. Tai tietysti kokeneet pyöräilijät ne selvittävät, mutta aloittelija ei... Suunnittelin, että ajan kevyesti, mutta eihän sellainen onnistunut.

Aion osallistua maastotriathlonin SM-kisaan Lappeenrannassa 9.8. Jostakin on aloitettava ja otan nyt heti kunnon haasteen, kun ei ole lyhyempääkään tarjolla. Tavoitteena on selvittää rata ja päästä maaliin. Mielellään alle kahden tunnin. Jaksavatkohan toimitsijat odottaa niin kauan?

Pitkää lenkkiä, pitkää pitäisi tehdä - ja olisi pitänyt tehdä! Sunnuntain ajon piti tulla sellaiseksi, kun lähdin uudelleen sille maanantain yhteislenkille. Annoin itselleni aikaa - nyt saa kestää kauan - mutta en osannutkaan hidastella! Päinvastoin kävi, kun harjoittelin rauhassa vaihteiden käyttöä, ja maantielenkki sujahtikin yllättävän nopeasti. Pikkuisen nipistin kaupunkiajossa ja tulin eri reittiä takaisin ja aivan rauhallisesti. No, kun ei eilisestä tullut pitkää, niin tänään on uusi mahdollisuus: tämän maanantain tarjolla oleva yhteislenkki on pituudeltaan 70km! Ajattelin jo, etten lähde sinne, mutta kun tiedän reitin (tasaisempaa, ei jyrkkiä mäkiä) ja eilinen sujui niin hyvin, niin taidanpa kuitenkin osallistua. Ei minun tarvitse ajaa yhtä kovaa kuin miehet. Menkööt edeltä...

Sanastoa ja tekniikkaa

Kaikenlaisiin uusiin sanoihin sitä törmää, kun aloittaa toisen lajin! Uusia sanoja minulle ovat olleet esimerkiksi rissa, klossit ja välitys, joihin olen joutunut kysymään tai etsimään aikaisempaan ymmärrykseen sopivan selityksen. Ja todella sanamukaisesti on totta, että pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen - mutta silti sen tekniikasta olisi hyvä jotakin ymmärtää!

Tänään käytin pyörääni korjauksessa, koska ensimmäisellä pyöräilyllä sattuneessa kaatumisessa oli kuitenkin pyörälle tapahtunut jotakin. Vaihteet toimivat, mutta eivät moitteettomasti. Sain hyvän selityksen mitä oli tapahtunut. Kiinnityskorva - oletan että olen oikeassa käsitteessä - oli vääntynyt kaatuessa. Kyseinen osa on helposti vääntyvää materiaalia (alumiinia?) juuri siksi, että kalliimmat osat pysyvät ehjinä kolaritapauksessa. Pyöräilykirja kertoo tällaisesta tapauksesta näin: "Vaihde voi olla vinossa ketjuun ja runkoon nähden. Silloin joko itse vaihde tai kiinnityskorva on vääntynyt. Kiinnityskorvan vääntyminen on hankala juttu, koska ei ole varmaa, että sen pystyy suoristamaan ilman, että metalli heikkenee huomattavasti. Työssä tarvitaan joka tapauksessa erikoistyökaluja." (Staffan Skott: Pyöräilijän kirja). Näin itse, miten tuo osa väännettiin takaisin oikeaan asentoon juuri tuon erikoistyökalun avulla. Sen avulla varmistettiin, että vaihde on todella suorassa pyörän suhteen jokaisesta suunnasta. Kiitin nöyrästi avusta - sain muuten tämän palvelun ihan ilmaiseksi - ja lupasin ottaa opikseni ja olla huolellinen lukkopolkimien kanssa... (Itselleni lupasin, että jatkan asiakassuhdetta tämän liikkeen kanssa, koska siellä saa tällainen tietämätönkin hyvää palvelua!)

Ihmettelenkin, miten taitavia ja tietäviä ovatkaan triathlonistit ja pyöräilijät, kun tällaisella teknisellä välineellä harjoittelevat viikosta toiseen! Pakko on minunkin vähän opiskella huoltoasioita...

Polven vahvistusta

Polvea (polvia?) pitää hoitaa ja vahvistaa. Kilpakävelyllä olen aikaisemmin päässyt ohittamaan tämän haasteen - no, tavallaan kyllä juuri niin, vaikka kilpakävely luo sitten omat haasteensa polville (no koukkupolvi, you know...). Kesällä 2004 tämä polviasia oli hyvällä mallilla, kun pystyin juoksemaan radalla kymppitonnin aikaan 50.12, ja hyvät asiathan tajuaa yleenä vasta sitten, kun on ne jo menettänyt... Nyt ei polvi kestä läheskään kymppiä ilman pistävää hermokipua vasemman jalan ulkosyrjässä. 8km taitaa olla kipuraja tällä hetkellä.

Tänään hoitona oli ensin aamupäivällä vahvistus: hyvin kevyttä juoksua pururadalla 6,4km, yhdistettynä tavalliseen kävelyyn verryttelyinä. Ei koskenut polveen yhtään - yes! Illansuussa hoito jatkui: kevyt pyöräily uimahallille ja takaisin, ja hallissa vesijuoksua 20min, sekä tietysti uintiosuus 2x500m/1min palautus. Hoitoa oli se vesijuoksu, joka on kokemuksen mukaan erittäin hyvää huoltoa polville ja varmasti kaikille muillekin paikoille kropassa.

Uintiin olin myös tyytyväinen: uskomatonta, mutta näin se alkaa kulkeman se vaparikin! Ihan pistää uhoamaan: seuraavaksi mä kyllä uin koko kilometrin... No, jäitä uimalakkiin. Avovesiuintikin on vielä ihan eri asia kuin hallissa (turvassa) uiminen.

Päivän uintiharjoitus

Uintia olisi nyt hiottava ahkerasti, kun kerran vapaauinnin olen oppinut - kiitos HelsinkiTriathlonin Eeron ja Kristan hyvän uintikurssin kesäkuussa! Vapari alkaa uintityylinä jo tuntua omalta siten, että mökillä uidessa juuri ja juuri onnistuin välttämään sen - nimittäin ilman korvatulppia minun ei kannata sitä uida! Korvatulppien käytön myötä olen päässyt eroon turhasta pään nostamisesta ja uskallan kääntää ylävartaloa reilusti happea haukatessa.

Tänään polskin siis yhteensä 2000m, jossa mukana verryttelyt ja tekniikkaharjoitukset. Varsinainen harjoitus oli 6x200m, palautusta 30-50s. Nuo kaksisataset antoivat uskoa siihen, että pitempikin matka onnistuu seuraavalla uintikerralla... Nälkä kasvaa syödessä... On ihana kokemus, kun uinti kulkee! Ja tyvestä puuhun!

Uinnin jälkeen väsytti kohtalaisen paljon. Päivän sana mansikkakakku helpotti sitä kuitenkin kummasti! Viimeisetkin muruset syötiin jo!

Ensimmäinen pyöräily

Eilen lähdin rohkeana naisena paikallisten pyöräilijöiden kanssa maanantailenkille. Jo aloitus oli näyttävä: pyörään tottumattomana nojasin väärälle jalalle pysähtyessäni. Väärä jalka oli se, joka oli yhä lukittuna polkimessa, toisen olin kyllä ehtinyt irroittaa ohjeiden mukaisesti! Pehmeä (onneksi!) kaatuminen koko porukan edessä todisti seuraavat sanani: "olen ihan aloittelija, mutta saankohan kuitenkin lähteä lenkille mukaan?" Eihän ne miehet voineet muuta kuin myöntyä. Yksi lupasi jäädä kanssani hännille, jos (ja kun) vauhtini hiipuu..

Kuulemma sellaiset 50km oli tarkoitus ajaa. Alkuun kuljimme kaupungissa ja minä roikuin porukan perässä. Huh heijaa. Kyllä pelotti. Liikenne, vauhti, ja pyörän hallinta. Rukoilin, että pääsisin vielä ehjänä kotiin.

Huh heijaa myös sitä matkaa. Kaunista oli, aurinko paistoi. Putosin porukasta, ja jäin kahden miehen kanssa ajelemaan. Loppumatkan ylämäkiin ei enää riittänyt voimaa, vaan vain sinnittelin ylös. Rukoukseni oli kuultu: pääsin ehjänä kotipihalle, jossa osasin irrottaa jalatkin oikeassa järjestyksessä.. Vasta kotona uskalsin katsoa sykemittariin, joka näytti aikaa 1.43 ja keskisyke 136. Ei siis ihan pysynyt enää peruskuntoharjoittelun puolella, mutta eipä ihan hapoillekaan mennyt. Tarkoista kilometreistä en tiedä - ihan tekisi mieli lähteä ajamaan autolla sama matka, että tietäisin, minkä eilen suoritin.

Oli muuten voittajan olo illalla. Mustikkapuuro ja tonnikalasalaatti ja pyykki pyörähti puhtaaksi koneessa. Ei meinannut uni tulla.

Tänäkin aamuna olo on hieno. Kipeänä on ainoastaan vasemman käden pikkusormi - uskomatonta! Tuliko sormi kipeäksi jännittämisestä vai teloinko sen kaatuessani, en tiedä.